Valitsijat vahvistavat tänään Bidenin voiton USA:n presidentinvaaleissa - uusi presidentti vannoo virkavalansa tammikuussa

1:45img
Joe Biden haluaa ulkoministeriksi Anthony Blinkenin.
Julkaistu 14.12.2020 06:06

MTV UUTISET-STT

Kunkin osavaltion valitsijat antavat tänään äänensä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Valitsijoiden odotetaan äänestävän presidentiksi demokraattien Joe Bidenin.

Valitsijoita on yhteensä 538, ja he antavat äänensä osavaltioiden pääkaupungeissa. Mainea ja Nebraskaa lukuun ottamatta osavaltioiden voittajat saavat taakseen osavaltion kaikki valitsijat. Vaalituloksen perusteella Joe Bidenin pitäisi saada 306 valitsijaääntä ja presidentti Donald Trumpin 232.

Yksittäiset valitsijat voivat teoriassa äänestää eri tavoin kuin heidän kuuluisi, mutta nämä ovat yleensä yksittäistapauksia, joilla ei ole vaikutusta vaalitulokseen. Vuonna 2016 kymmenen valitsijaa äänesti tai yritti äänestää eri tavoin kuin heidän osavaltionsa vaalitulos olisi edellyttänyt.

Yli 30 osavaltiossa on voimassa laki, joka velvoittaa valitsijat äänestämään osavaltion vaalituloksen mukaan.

Presidentti Trump on kieltäytynyt tunnustamasta vaalitappiotaan ja esittänyt perusteettomia väitteitä vaalivilpistä. Hän myös yritti painostaa muutamien osavaltioiden republikaanipoliitikkoja valitsemaan vaalituloksesta riippumatta hänelle suotuiset valitsijat. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.

Valitsijoiden äänestys sulkee ainakin osittain tien Trumpin mahdollisuuksilta yrittää vaikuttaa vaalitulokseen.

Lopullinen sinetti Bidenin valinnalle presidentiksi saadaan, kun valitsijoiden äänet lasketaan kongressissa 6. tammikuuta. Kongressi voi vielä siinä vaiheessa periaatteessa esittää vastalauseita vaalituloksesta, ja Trump onkin yrittänyt painostaa republikaaneja torjumaan tiettyjen osavaltioiden valitsijaäänet.

Uusi presidentti Biden ja uusi varapresidentti Kamala Harris vannovat virkavalansa 20. tammikuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat