Yhdysvaltalaismediat: Osavaltioiden valitsijat ovat vahvistaneet Bidenin presidentinvaalivoiton – Trump ei ole aikeissa tunnustaa vaalitulosta julkisesti

4:39img
Kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo, minkäkaisia reaktioita Bidenin vahvistaminen presidentiksi on aiheuttanut Yhdysvalloissa
Julkaistu 15.12.2020 05:22

MTV UUTISET – STT

Yhdysvalloissa osavaltioiden valitsijat ovat vahvistaneet demokraattien Joe Bidenin presidentinvaalivoiton, kertovat muun muassa yhdysvaltalaislehdet New York Times ja Washington Post.

Valitsijaäänien vahvistaessa tuloksen Suomen aikaa tiistaina alkuyöstä maan seuraavan presidentin äänisaldo oli 302. Uutistoimisto AFP:n mukaan voittoon vaadittava 270 äänen raja ylittyi Kalifornian 55 valitsijaäänen voimin.

Suomen aikaa kello kahden jälkeen uutiskanava CNN kertoi Havaijin valitsijoidenkin antaneen omat äänensä Joe Bidenille, ja loppusaldoksi jäi jo aiemmin ennustettu 306.

Yksikään valitsija ei äänestänyt oman osavaltionsa äänestystuloksen vastaisesti.

Donald Trumpin lopullinen äänisaalis oli 232.

Lue myös: Kommentti: Unohtakaa Trumpin teatteri – uhka Yhdysvaltojen demokratialle piilee paljon syvemmällä

Viimeinen sinetti vielä tammikuussa

Trump on kieltäytynyt tunnustamasta vaalitappiotaan ja esittänyt perusteettomia väitteitä vaalivilpistä. Hän myös yritti painostaa muutamien osavaltioiden republikaanipoliitikkoja valitsemaan vaalituloksesta riippumatta hänelle suotuiset valitsijat. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.

CNN:n mukaan Valkoisen talon sisäinen lähde kertoo, ettei Trump ole valitsijoiden äänestyksestäkään huolimatta aikeissa tunnustaa vaalitulosta julkisesti.

Uutiskanava kertoo, että joidenkin Valkoisen talon neuvonantajien mukaan Trump olisi kuitenkin yksityisesti huomioinut, ettei hän jää taloon toiseksi kaudeksi.

Valitsijoiden äänestys sulkee ainakin osittain tien Trumpin mahdollisuuksilta yrittää vaikuttaa vaalitulokseen.

Lopullinen sinetti Bidenin valinnalle presidentiksi saadaan, kun valitsijoiden äänet lasketaan kongressissa 6. tammikuuta. Kongressi voi vielä siinä vaiheessa periaatteessa esittää vastalauseita vaalituloksesta, ja Trump onkin yrittänyt painostaa republikaaneja torjumaan tiettyjen osavaltioiden valitsijaäänet.

Uusi presidentti Biden ja uusi varapresidentti Kamala Harris vannovat virkavalansa 20. tammikuuta.

Valitsijoilla olisi ollut teoriassa mahdollisuus sooloiluun

Valitsijoiden äänestykseen on kasaantunut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon paineita Trumpin vaalivilppiväitteiden ja äänestystuloksen kumoamiseen pyrkineiden oikeustoimien vuoksi.

Valitsijoiden äänestys tapahtui osavaltioittain. Ensimmäiset osavaltiot äänestivät presidentistä jo maanantaina aamupäivän aikana eli alkuillasta Suomen aikaa.

Valitsijoita on yhteensä 538, ja he antavat äänensä osavaltioiden pääkaupungeissa. Mainea ja Nebraskaa lukuun ottamatta osavaltioiden voittajat saavat taakseen osavaltion kaikki valitsijat.

Yksittäiset valitsijat voivat teoriassa äänestää eri tavoin kuin heidän kuuluisi, mutta nämä ovat yleensä yksittäistapauksia, joilla ei ole vaikutusta vaalitulokseen.

Vuonna 2016 kymmenen valitsijaa äänesti tai yritti äänestää eri tavoin kuin heidän osavaltionsa vaalitulos olisi edellyttänyt.

Yli 30 osavaltiossa on voimassa laki, joka velvoittaa valitsijat äänestämään osavaltion vaalituloksen mukaan.

Lue lisää: Valitsijat vahvistavat Joe Bidenin vaalivoiton – MTV Uutisten kirjeenvaihtajan mukaan valitsijamiehiä on uhkailtu: "Ei tämä vaalitulosta kaada"

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2020