Poliisi on edistynyt Valkeakoskella viikonloppuna paljastuneen teinitytön surman tutkinnassa. 15-vuotias tyttö löytyi kuolleena metsäalueelta kaupungin keskustan tuntumasta lauantaiaamuna.
Poliisi pidätti sunnuntaina teosta epäiltynä 18-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen, jota epäillään tapon lisäksi törkeästä lapsen raiskauksesta. Hänen vangitsemistaan käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona. Epäilty kuulusteltiin sunnuntaina, mutta maanantain aikana häntä ei ole kuulusteltu uudestaan.
Rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo MTV Uutisille, että poliisilla on kohtuullisen hyvä kuva tapahtumien etenemisestä perjantain ja lauantain välisen yönä.
– Niin hyvä kuva, että voimme lähteä vaatimaan vangitsemista todennäköisin syin, Kinnunen sanoo.
Poliisi on tutkinnan tässä vaiheessa vaitonainen tekotavasta sekä siitä, tunsivatko epäilty ja uhri mahdollisesti toisensa. Kinnunen ei lähde myöskään avaamaan tähän mennessä tehtyjen kuulustelujen sisältöä tai etenemistä.
Tytön kanssa iltaa viettäneet kaverit löysivät hänen ruumiinsa metsiköstä jalkakäytävän tuntumasta Naakan ja Laiskan kaupunginosien väliseltä alueelta, läheltä Valkeakosken keskustaa. Sitä, miten nuoret löysivät uhrin, Kinnunen kommentoi näin:
– Nuoret ovat hyvin näppäriä erilaisilla sosiaalisen median alustoilla. Sieltä se ratkaisu löytyy. Meillä on myös yhtä lailla näppäriä poliiseja, jotka pystyvät olemaan somessa ja sellaisilla alustoilla, joihin muut eivät pääse.
Lue myös: Valkeakosken epäiltyä esitetään vangittavaksi
Puolenyön jälkeen kuultu huuto ei liity tapaukseen
Tytön löytöpaikan lähellä asunut mies kertoi lauantaina MTV Uutisille kuulleensa perjantain ja lauantain välisenä yönä kovaa huutoa ulkoa. Miehen mukaan hieman puolenyön jälkeen kuultu huuto kesti noin kymmenestä kahteenkymmeneen sekuntia. Jari Kinnusen mukaan kuultu huuto ei liity tutkittavaan henkirikokseen.
– Se ei satu aikatauluihimme sen perusteella mitä tiedämme varmasti tapahtuneen. Se ei voi liittyä tapaukseen, kun meillä on faktat ja tosiasiat käsissä siitä, missä kukakin on ollut missäkin vaiheessa, Kinnunen toteaa.
Poliisi jatkaa paikan päällä teknistä tutkintaa ja erilaisten näytteiden analysoimista ja puhutuksia jatketaan Valkeakoskella.
Epäilty on Kinnusen mukaan tuttu poliisille entuudestaan. Ylen mukaan mies on tuomittu vuonna 2022 ryöstöstä ja lukuisista muista rikoksista puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Tuomiot tulivat ryöstöstä nuorena henkilönä, neljästä lievästä petoksesta nuorena henkilönä, vahingonteosta nuorena henkilönä ja törkeästä vahingonteosta nuorena henkilönä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Tuomion koeaika päättyy tämän vuoden lokakuun lopussa, Yle kertoo.
Lue myös: Valkeakoskelaiset järkyttyivät tytön surmasta: "Ihan hirveätä eikä saisi tapahtua missään"