Valkoisen talon lääkäri: Näin Bidenin korona on oireillut

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin koronaoireet ovat helpottuneet 24 tunnin aikana, mutta hän jatkaa lääkkeiden käyttöä, sanoo Valkoisen talon lääkäri Kevin O'Connor.

Bidenin pääasiallisina oireina ovat yskä ja äänen käheys, mutta ne ovat O'Connorin mukaan helpottuneet merkittävästi eilisestä.

Tarunta todettiin keskiviikkona

Valkoinen talo kertoi keskiviikkona, että Bidenilla on todettu koronavirustartunta. Valkoisen talon mukaan 81-vuotias presidentti oli saanut positiivisen testituloksen aiemmin keskiviikkona Las Vegasissa, jossa hän oli kampanjoimassa.

Valkoisen talon tiedotteessa Bidenin tähdennetään olevan rokotettu, ja hänellä kerrotaan olevan tartunnan vuoksi lieviä oireita. Bidenin lääkärin mukaan presidentillä oli ylähengitystieoireita. Hänellä kerrottiin olleen muun muassa vuotava nenä ja yskää sekä yleistä huonovointisuutta.

Tiedotteen mukaan Bidenin on määrä matkustaa Delawareen loma-asunnolleen, josta käsin hänen on määrä jatkaa velvollisuuksiensa hoitamista täysimääräisesti.

Lue myös:

    Uusimmat