MTV Uutisten kirjeenvaihtaja: "Enemmän kyse siitä, milloin Biden vetäytyy kuin vetäytyykö"

MTV Uutisten kirjeenvaihtajan Mari Karppisen mukaan puoluekokouksen jälkeen ei jäänyt epäselväksi, etteikö republikaanipuolue kuuluisi vuonna 2024 Trumpille.

Republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump piti perjantaina varhain aamulla Suomen aikaa ensimmäisen julkisen puheensa salamurhayrityksen jälkeen puoluekokouksessa Wisconsinin osavaltiossa Milwaukeessa.

Puheessaan Trump kertoi asettuvansa koko Amerikan presidenttiehdokkaaksi, eikä vain puolen Amerikan ehdokkaaksi.

– Neljän kuukauden päästä me saavutamme valtavan voiton ja aloitamme mahtavimmat neljä vuotta maamme historiassa. Hyväksyn täten republikaanipuolueen presidenttiehdokkuuden, Trump sanoi odotetusti.

Republikaanipuolue kuuluu Trumpille

MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen arvioi Seitsemän Uutisissa, että puoluekokous oli "täydessä hurmiossa" puheen aikana.

Myös, kuten odotettavissa oli, salamurhayritys nousi puheessa esiin.

– Varsinkin puheen alkupuolella, kun Trump muisteli ampumishetkeä, niin liikuttunut oli myös Donald Trump itse. Olin itse siinä lavan vieressä hyvin lähellä Trumpia ja hän joutui pitämään pieniä taukoja puheessaan.

– Kiitollinen ja liikuttunut hän erityisesti oli. Hän kiitti salaisen palvelun lisäksi Jumalaa, enkä ole koskaan aiemmin kuullut Trumpin puhuvan Jumalasta sillä tavalla.

Karppisen mukaan kokouksen aikana kävi selväksi, että puolueessa ei ole enää minkäänlaista sijaa Trumpin kritisoinnille tai soraäänille.

– Kyllä tämä republikaanipuolue 2024 kuuluu Trumpille ja jos joku on tästä erimieltä, niin se pidetään omana tietona.

Entä Biden?

Viime aikoina on käyty laajalti keskustelua siitä, pitäisikö nykyisen presidentin, demokraattien Joe Bidenin jättäytyä pois presidentinvaalikisasta.

Aiemmin uutisoitiin, että yhdysvaltalaismedioiden mukaan maan entinen presidentti Barack Obama on sanonut läheisille liittolaisilleen, että hänen mielestään Bidenin voittomahdollisuudet ovat laskeneet merkittävästi.

Lisäksi aiemmin kerrottiin, että Yhdysvaltojen kongressin alahuoneen entinen puhemies Nancy Pelosi sanoi Bidenille, ettei hänellä ole mahdollisuuksia Trumpia vastaan.

– Tänään tuli neljä uutta demokraattien kongressiedustajaa, jotka ovat julkisesti vaatineen, että Bidenin pitäisi pudottautua kisasta ja yöllä Suomen aikaa tuli yksi demokraattisenaattori, Karppinen taustoittaa nykyisen presidentin asemaa.

Karppinen myös nostaa esiin Bidenin menestyksen gallupeissa. Tällä hetkellä Trump on edellä kaikissa vaa'ankieliosavaltioissa eli niin sanotuissa ratkaisevissa osavaltioissa.

– Se, mitä nyt kerrotaan Bidenin kampanjasta on, että hän on vastaanottavaisempi kuuntelemaan kritiikkiä. Sehän varmasti johtuu siitä, että hänellä on koronatartunta ja hän on erityksissä Delaweren rantakodissaan.

Se, että Biden on avoin kritiikille ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi jättäytymästä kisasta. Karppisen mukaan paine puolueen sisällä kuitenkin kasvaa jatkuvasti ja puolue on myös jakautunut Bidenin ehdokkuuden suhteen.

– Bidenilla ei tule olemaan loppujen lopuksi muita vaihtoehtoja kuin vetäytyä. Se on enemmän kyse siitä, että milloin kuin että vetäytyykö.

Lue myös:

    Uusimmat