Rikostoimittajan on taiteiltava itsekin työssään lakien ja sääntöjen harmaalla alueella saadakseen kovia paljastuksia. Harri Nykänen noudatti tätä tinkimättömästi 20-vuotisella urallaan Helsingin Sanomissa.
Skuuppeja sateli, mutta niistä nostettuja oikeusjuttuja setvineet esimiehet eivät Nykäsen päätä silitelleet, Nykänen kirjoittaa tänään julkaistussa muistelmakirjassaan "Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä". Nykänen avaa kirjassaan useita kertoja, kuinka toimituksen johto yritti hänen mukaansa jarruttaa ja pehmentää paljastusjuttuja valtaapitävistä, joilla oli likeiset välit mm. päätoimittajiin.
Nykänen omistaa kirjansa mm. tyttärelleen Lauralle, joka ei päiväkoti-ikäisenä tiennyt, oliko isä rosvo vai poliisi.
Rikoskirjailijanakin mainetta niittänyt Nykänen on palkittu kahdesti Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnolla vuoden parhaasta paljastuksesta. Ensimmäisen jutun julkaisuun tarvittiin Nykäsen mukaan kirje Sanoman pääomistaja Aatos Erkolle silloisen päätoimittaja Janne Virkkusen ylipuhumiseksi. Toinen juttu tiesi puolestaan Nykäselle lähtöä Helsingin Sanomista.
Ote Nykäsen kirjeestä Erkolle
Olen jututtanut kymmeniä virassa olevia tai eläkkeellä olevia poliiseja ja useita entisiä tai nykyisiä rikollisia ja hämäräliikemiehiä. Olen saanut hyvän kuvan siitä, kuinka rikollisten, talousrikollisten ja poliisijohdon yhteistyö synnytti eräänlaisen suomalaisen mafian ja korruptiosta tuli maan tapa.
--- Virkkunen esti julkaisun. Kyselyihini ei vastata. Pari kertaa minulle on sanottu suoraan, ettei juttua julkaista, mutta keskustelun jälkeen on pyydetty lisää miettimisaikaa. Virkkunen on perustellut kantaansa sillä, ettei "löydy naulaa", jolla artikkeli sidottaisiin tähän päivään. Osa mädän poliisijohdon valitsemista poliiseista on (kuitenkin) edelleen virassa.
--- Espanjan tiedotusvälineet metsästävät korruptoitunutta poliisipäällikköään ympäri maailmaa, Italiassa vedetään poliisijohtoa ja tuomareita tilille vanhoista synneistä ja mafiakontakteista. Meillä ei riitä edes se, että entinen poliisin kakkosmies Pertti Virolainen sanoo suoraan, että korruptiosta syntyi poliisijohdossa periytyvä käytäntö tai että kolme korkeaa poliisimiestä myöntää, että tuon ajan johtavat talousrikolliset sponsoroivat ylintä poliisijohtoa.
Kesäkuussa 1994 HS julkaisi Nykäsen jutun poliisikorruptiosta ja viranomaisten yhteistyöstä rikollisten kanssa 1970-luvulla. Taustalla oli viikkojen vääntö Virkkusen kanssa jutun näyttöjen riittävyydestä sekä arvelu siitä seuraavasta oikeusjutusta.
Nykänen vakuutteli niin Virkkuselle kuin Erkollekin, ettei kenelläkään jutussa mainituista olisi "varaa tulla oikeuteen, sillä heillä oli tilillään paljon enemmän syntejä kuin jutussa mainittiin".
– Kuten arvelinkin, mitään jälkiseurauksia (HS:aa kohtaan) ei syntynyt.
Nykänen kertoo kuulleensa tutulta asianajajalta, että yksi jutussa mainituista ex-poliisijohtajista oli harkinnut kunnianloukkausjuttua, mutta sai neuvon pysyä mahdollisimman hiljaa, sillä "kaivamalla haju vain leviäisi".
– Virkkunen sortui mielestäni samaan virheeseen kuin monet muutkin päätoimittajat ennen häntä ja hänen jälkeensä. Uskoi liikaa lakimiehiä, Nykänen kirjoittaa.
Veikkaus voiteli pomoja
Vuonna 1995 Nykänen alkoi selvittää sisäpiirin vinkkiä Veikkauksesta, jossa ihmeteltiin, miksi yhtiö oli myynyt myymälänsä velkaisia yrityksiä omistaneelle Veikko M. Vuoriselle vakavaraisen Rautakirjan sijaan.
Kun Nykänen hiillosti asiassa silloista toimitusjohtajaa Matti Ahdetta, hän sai sanojensa mukaan tuta, miten Ahteen suhdeverkosto mediapomoihin vaikuttaa uutisointiin.
Nykänen kirjassaan: "Kun lunta tuli tupaan, tunsin nopeasti olevani yksin. Vastaava päätoimittaja Virkkunen kuului Vellivaaran hiihtoklubiin, joka saunoi Lapissa Ahteen, muutaman päätoimittajan, kansliapäällikön ja muiden silmäätekevien kanssa. Uutispäätoimittaja Reetta Meriläinen oli puolestaan Veikkauksen (silloisen) viestintäjohtajan Risto Niemisen vanha ystävä. Muutama muu esimies oli suorittanut Veikkauksen piikkiin golfin green cardin."
Nykäsen juttu epäillyttävästä kaupasta julkistettiin, mutta noin kuukautta myöhemmin HS oikaisi uutista poikkeuksellisesti etusivullaan päätoimittaja Virkkusen käskystä. Nykänen selvitti asiaa Journalistiliiton lakimiehen Timo Vuortaman kanssa. Molempien mielestä oikaisussa oli pikemminkin kyse Veikkauksen vastineesta uutiseen.
Jälleen oli syytä laatia kirje Aatos Erkolle. Tämä kirje sai kuitenkin HS:n kustantaja Seppo Kievarin kimpaantumaan.
– Kerroin Kievarille haluavani selvityksen, miksi Virkkunen toimi kuten toimi. Olin tutkinut melkein kaksisataa vuosien varrella tehtyä oikaisua, joista Veikkauksen tekemä poikkesi myös siinä, että se julkaistiin lehden etusivulla.
Tapaus rauhoittui vuosiksi, kun Nykänen neuvotteli silloisen pääluottamusmiehen sijaisen, tulevan HS-päätoimittaja Mikael Pentikäisen kanssa.
– Hän kertoi, kuinka olin ahdistanut Virkkusen niin nurkkaan, että jos vielä kiristäisin ruuvia, Virkkunen menettäisi kasvonsa ja seuraukset saattaisivat olla arvaamattomia.
Ahde-seurannan katkeransuloinen palkinto
Tapauksen jälkeen Nykänen päätti kuitenkin ottaa Ahteen seurantalistalleen.
– Olin oppinut, että huonot ominaisuudet seuraavat ihmistä, meni hän minne tahansa. Jos hän on kerran syyllistynyt väärinkäytöksiin ja etujen kahmimiseen, olisi todennäköistä, että hän jatkaa, kunnes jää kiinni.
Vuosituhannen vaihteessa Nykänen saikin kuulla kahden naisen irtisanoutuneen Veikkauksesta Ahteen ahdistelun takia. Nykänen otti yhteyttä veikkauslaisiin ja ex-veikkauslaisiin tuttuihinsa, joiden mukaan Ahde oli ahdistellut naistyöntekijöitä "ties kuinka kauan".
– Neljä naisista lupasi tarvittaessa todistaa puolestani, jos tuleva juttuni johtaa oikeustoimiin, Nykänen kirjoittaa.
Juttu ahdistelusta julkaistiin helmikuussa 2001, kun Nykänen oli vuorotteluvapaalla. Nykäsen hankkimat todisteet eivät kuitenkaan vakuuttaneet talon johtoa (ja lakimiehiä), sillä jutusta oli siivottu pois kaikki tunnistetiedot - ei mainintaa ahdistelijan nimestä eikä Veikkauksesta.
Nykänen oli jo osannut pelätä tätä, sillä taustalla oli erikoinen episodi, jossa Nykäsen mukaan päätoimittaja Meriläinen valehteli hänelle päin naamaa.
Nykäsen mukaan Meriläinen kertoi, että kaksi Ahteen ahdistelemaa naista oli ottanut yhteyttä päätoimittajaan. He olivat toivoneet, ettei Nykänen olisi heihin enää yhteydessä, ja etteivät he todistaisi oikeudessa suoraan Nykäsen puolesta. Nykänen törmäsi toiseen naisista kuitenkin sattumalta, jolloin paljastui, ettei nainen tiennyt mitään tämänkaltaisesta yhteydenotosta.
Ahdistelusyytösten aiheellisuudesta Meriläiselle vakuutteli vielä Nykäsen mukaan toinen HS-toimittaja, jonka Veikkauksella työskentelevä naistoimittaja oli kertonut omista kokemuksistaan.
Juttu julkaistiin kuitenkin ilman tunnistetietoja. Nykäsen mukaan moinen tynkä olisi pitänyt jättää kokonaan julkaisematta.
– Yksikään muu länsimainen lehti ei olisi julkaissut moista uutista.
Kenkää tynkäjutun täydentämisestä
Nykänen oli jo ennen uutisen julkaisua saannut pyynnön osallistua Nelosen Palaneen käry -ohjelman jaksoon, jossa puitiin toimittajien kokemuksia itsesensuurista ja sensuurista. Kun tynkäuutinen päätettiin julkaista, Nykänen lupasi osallistua ohjelmaan.
11.3.2001 näytetyssä ohjelmassa Nykänen paljasti, että jutun ahdistelijassa on kyse Ahteesta. Tämä riitti Sanomille irtisanomisperusteeksi, sillä Sanoman lakimies oli varoittanut Nykästä nimen julkaisemisesta.
Nykänen kutsuttiin heinäkuussa 2001 palaveriin päätoimittaja Virkkusen luo, ja hänelle annettiin vaihtoehdoiksi irtisanoutua itse tai tulla irtisanotuksi ilman korvauksia.
– Olin jo päätökseni tehnyt. Vaikka vuodet olivat olleet mahtavia ja Helsingin Sanomat hieno työnantaja, olin saanut tarpeekseni. Sain tingattua Virkkusen ehdottaman erorahan vuoden palkasta puolentoista vuoden palkaksi. Lehdellä oli ilmeisesti kiire päästä minusta eroon, sillä rahat olivat tililläni jo parin päivän päästä, Nykänen murjaisee kirjansa johdannossa.
Päätoimittajat Ahteen puolella viimeiseen asti
Mutta miten kävi Ahteelle? Potkut Veikkauksesta tulivat vielä ennen Nykäsen saamia potkuja, kun Veikkaus oli kuullut tapauksessa apulaisoikeuskansleri Pirkko K. Koskisen selvitystä.
Nykäsen mukaan uutista Ahteen ahdisteluista oli pantattu myös muissa medioissa.
– Iltalehden päätoimittaja Pekka Karhuvaara oli Ahteen ystävä ja vakiovieras Veikkauksen majoilla Lapissa. Ilta-Sanomien päätoimittaja Hannu Savola oli Ahteen perhetuttu. --- Ja ennen uutisen julkaisua Ahde oli alkanut oikeaoppisesti sytytellä vastavalkeita.
Nykäsen mukaan Ahde oli kutsunut Savolan vaimoineen päivälliselle, jossa sovittiin, ettei nimeä julkaista, ellei tapahdu sellaista, jonka jälkeen se on pakko julkaista.
Padot avasi Nykäsen esiintyminen Palaneen käry -ohjelmassa – Sanoman omistamalla tv-kanavalla. Jakso, jossa läksytettiin tapauksesta myös HS-päätoimittaja Janne Virkkusta, jäi kyseisen ohjelman viimeiseksi.
Ahdistelu-uutinen toi Nykäselle sen toisen Lumilapio-palkinnon maaliskuussa 2002, yhdessä toimittaja Vellamo Vehkakosken kanssa.
Päätoimittajia oli kestitty Nykäsen mukaan myös Lapin lumileirillä kesken pahimman kohun. Siksi Nykäsen mukaan Ahteen erottamisen jälkeenkin mm. Iltalehden Karhuvaara, Kauppalehden Lauri Helve, Suomen Kuvalehden Tapani Ruokanen sekä Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen kauhistelivat Ahteen kohtaloa kolumneissaan.
Kansankaan silmissä Ahde ei näemmä ryvettynyt liiaksi, sillä hän palasi eduskuntaan jo vuonna 2003.
Ahde paljasti omissa, vuonna 2013 julkaistuissa muistelmissaan lisää suhteistaan Sanoma Osakeyhtiöön. Vasta tuolloin Nykäselle paljastui, että myös Sanomien toimitusjohtaja Hannu Syrjänen kuului Ahteen kaveripiiriin.
– Toimituksen johdot yhteydet tiesin jo juttua tehdessäni. Vasta jälkijunassa minulle selvisi, että uutista kirjoittaessani minua vastassa oli käytännössä koko oman yhtiöni johto.