Valmennusjohtaja uskoo Nooralotta Nezirin yltävän MM-joukkueeseen

2:03img
Julkaistu 10.08.2015 22:13
Toimittajan kuva

Inka Korhonen

inka.korhonen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Pasi Tuominen

pasi.tuominen@mtv.fi

@pasituominen

Valmennusjohtaja Jorma Kemppainen kertoi maanantaina MTV Sportille uskovansa, että Suomen joukkue MM-Pekingiin on 16 urheilijan vahvuinen.

Camilla Richardssonista tuli maanantaina joukkueen 15. jäsen, kun kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF vahvisti, että hänen 3000 metrin estejuoksun aikansa 9.46,34 riittää kisoihin.

- Tällä hetkellä uskoisin, että myös Nooralotta Nezirin aika (13,01 sadan metrin aidoissa) riittää. Mutta pitää odottaa, että tulosten tekemisen aikaraja umpeutuu tiistain vastaisena yönä kello yksi, Kemppainen sanoi Espoon-kisojen aikana.

- Kyllä 16 on se todennäköisempi lukema kuin 15.

Nezirin valmentajalla oli maanantai-iltana tietoa.

Maanantaina myös moukarimies David Söderberg buukkasi itselleen kisalipun. Leka lensi Helsingissä mittaan 76,03.

- David on kisannut neljä kertaa lyhyen ajan sisään ja ollut koko ajan nousuvireessä. Hyvässä kunnossa hän lähtee Hongkongiin ja sitten Pekingiin.

Hanna-Maari Latvala ei sen sijaan ehtinyt päästä riittävän hyvään kuntoon. Hänen yrityksensä Espoossa epäonnistuivat niin 100 kuin 200 metrin juoksussa.

- Valitettavasti aikaraja tuli hänelle viikko tai kaksi liian aikaisin vastaan, Kemppainen tuumaili.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu