Sosiaalisessa mediassa suuren seuraajajoukon nopeasti keränneen valokuvaajan julkaisemat kuvat eivät olekaan oikeita valokuvia – ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä.
Valokuvaaja Jos Avery otti tammikuussa yhteyttä teknologiajulkaisu Ars Technicaan. Hän halusi kertoa totuuden mieltään painaneesta asiasta.
Averyn sivuprojektina syntyneellä Instagram-tilillä @averyseasonart oli tuolloin "vasta" noin 12 000 seuraajaa, mutta tämäkin oli jo ollut yllätys, sillä hän oli perustanut sen vasta lokakuussa. Kaikki hänen luomassaan tilissä antoi ymmärtää, että hän esittelee siellä ottamiaan valokuvia oikeista henkilöistä. Totuus on kuitenkin toinen. Nyt tilillä on seuraajia jo noin 30 000.
– Julkaisen sinne tekoälyn luomia, mutta ihmisen viimeistelemiä potrettikuvia. Ehkä yli 95 prosenttia seuraajista ei tajua. Haluaisin tunnustaa, Avery totesi Ars Technicalle.
Lue myös: Mikä ihmeen Lensa? Tekoäly luo ihmisten kuvista huikeita avatareja – tällaiset ovat riskit
Hän korostaa, että vaikka kuvien kasvot eivät ole aitoja, vaan tekoäly Midjourneyn luomia, on hän itse käyttänyt valtavasti aikaa niiden jälkikäsittelyyn. Avery ei julkaise Midjourneyn kuvia sellaisenaan, vaan monet hänen kuvistaan ovat yhdistelmiä lukuisista Midjourneyn generoimista kuvista.
Hänen työnsä ovat käytännössä digitaalisia taideteoksia, joiden pohjana vain ovat olleet valokuvien sijaan tekoälyn luomat kuvat. Lopputulokset vain näyttävät siltä kuin ne olisivat perinteisiä valokuvia.
Artikkeli jatkuu Instagram-upotuksen alla.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Avery kertoo Ars Technicalle olleensa itse aiemmin tekoälyskeptikko. Hänen Instagram-projektinsa tarkoituksena oli julkaista muutama tekoälyn generoima teos, huiputtaa ihmisiä ja kirjoittaa aiheesta artikkeli blogiinsa.
Homma kuitenkin lähti käsistä, ja nyt tekoälyn luomien kuvien jälkikäsittelystä on tullut Averylle taiteellinen henkireikä. Nyt Instagram-tilin kuvauksessa on myös maininta tekoälyn generoimista kuvista.
– Tunteeni ovat aidosti ristiriitaiset.
Lue myös: Näin tekoäly näkyy arkisissa asioissa: "Hyvin vahvasti digitaalisissa tuotteissa ja palveluissa"
Mikä Midjourney?
Midjourney on maksullinen tekoälytyökalu tai -taiteilija, jolta kuka tahansa voi tilata jopa fotorealistisia kuvia. Midjourneylle annetaan käskyt tekstimuodossa, ja se osaa tuottaa uskomattomankin luovia kuvia, mikäli esitetyt vaatimukset eivät ole liian tiukat.
Midjourneyn luojat ovat opettaneet taustalla olevaa tekoälymallia näyttämällä sille miljoonia oikeiden ihmisten teoksia.
Artikkeli jatkuu Instagram-upotuksen alla.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Ympäripyöreitä selityksiä
Avery on saanut "valokuvistaan" runsaasti ihailevaa ja kannustavaa palautetta, mutta myös kysymyksiä on herännyt. Häneltä on tiedusteltu muun muassa sitä, kuinka hän on kuvat ottanut ja millaisella kalustolla.
Hän on tarjonnut kyselijöille vastauksiksi toisinaan ympäripyöreyksiä, mutta välillä mennyt niinkin pitkälle, että on kertonut ottaneensa kuvat Nikonin D810-järjestelmäkameralla sekä 24-70 millimetrin objektiivilla.
Ihmisten vedättäminen alkoi kuitenkin painaa, ja siksi Avery on halunnut kertoa asiasta julkisesti. Hän ei kuitenkaan pidä toimintaansa sinällään vääränä.
– Onko meikkaaminen rehellistä? Entä kauneusleikkaukset? Jokaisessa mainoskuvassakin on päällä paksu kerros photoshoppausta. Lehtien kansikuvissa julkkisten kehoja on jopa vaihdettu toisiin.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Lue myös: Tekoäly kävi läpi 90 miljoonaa luontokuvaa – lopputuloksena syntyi huikea taideteos
Lähde: Ars Technica, Futurism, The Times