Palvelualojen työnantajien Paltan neuvottelujohtaja Anu Sajavaara on vahvoilla seuraavaksi valtakunnansovittelijaksi, kertoo Yle. Ylen tietojen mukaan Sajavaara kelpaa sekä työnantaja- että palkansaajapuolelle.
Valtakunnansovittelijan vaihtuminen varmistui, kun aiempi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala jätti hakematta jatkokautta. Piekkala sai osakseen kovaa arvostelua erityisesti palkansaajapuolelta.
Uuden valtakunnansovittelijan nimittää valtioneuvosto työministeri Tuula Haataisen (sd.) esityksestä, mutta käytännössä työnantajat ja työntekijät valitsevat vuorotellen ehdokkaansa sovittelijaksi.
Sajavaara on aiemmin työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitossa sekä Liikenne- ja erityisalojen työnantajaliitossa.
Virkaa on hakenut myös Paltan varatoimitusjohtajana aiemmin toiminut Harri Hietala, joka oli loppusuoralla jo Piekkalaa valittaessa.