Valtaosa suomalaisista kannattaa ydinvoiman lisärakentamista – osuus kuitenkin laskenut
Suomalaisista vajaat kaksi kolmasosaa pitää ydinvoiman lisärakentamista parhaana ratkaisuna sähköntuotannon lisäämiseksi Suomessa. Asia käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kyselystä.
Ydinvoiman lisärakentamista kannattavien osuus on laskenut neljä prosenttiyksikköä vuodesta 2022, jolloin Eva viimeksi kysyi asiaa vastaavassa kyselyssä.
Pudotusta voi selittää Evan arvion mukaan se, että kysely tehtiin tuolloin akuutin sähkökriisin aikana vuoden 2022 syksyllä.
Evan viestintäpäällikkö Mikko Laakso toteaa tiedotteessa, että Venäjän aloittama sota Ukrainassa nosti sähkön hintoja kaikkialla Euroopassa keväällä 2022.
– Samalla suomalaiset arvioivat uudelleen suhdettaan myös ydinvoimaan, Laakso sanoo.
– Ydinenergian suosiota suomalaisten keskuudessa on kasvattanut todennäköisesti myös sen toimitusvarmuus, tehokkuus, tuotannon tasaisuus sekä olemattomat hiilipäästöt.
Vastustajat vähemmistössä
Tuoreessa kyselyssä vajaa viidesosa vastaajista taas on eri mieltä siitä, että ydinvoiman lisärakentaminen olisi paras keino sähköntuotannon lisäämiseen.
Yhdessäkään kyselyn väestöryhmässä ei esiinny enemmistöä, joka vastustaisi ydinvoiman lisärakentamista.
Erityisen suosittua lisärakentaminen on miesten keskuudessa, sillä heistä noin neljä viidesosaa kannattaa sitä.
Naisista ydinvoiman lisärakentamista kannattaa hieman alle puolet.
Puoluekannan perusteella perussuomalaisten (85 prosenttia) ja kokoomuksen (79 prosenttia) äänestäjät kannattavat lisäydinvoimaa kaikkein eniten.
Eduskuntapuolueista vihreiden (42 prosenttia) ja vasemmistoliiton (40 prosenttia) äänestäjissä lisärakentamisen kannattajia on alle puolet. Toisaalta näidenkin puolueiden äänestäjissä lisäydinvoiman vastustajia on vähemmän kuin kannattajia.
Evan Arvo- ja asennetutkimukseen vastasi noin 2 000 iältään 18–79-vuotiasta Suomessa asuvaa ihmistä maaliskuussa.
Uusimmat
-
10:14
NY Times: 900 dopingepäilyn tiedot katosivat juuri ennen olympialaisia – Wada kiistää
-
10:03
MTV seuraa – Asiantuntija CNN:lle: Tällaisilla aseilla Israel iski Beirutiin
-
09:58
Suora lähetys kello 10.20: Vihreiden Sofia Virta puhuu puoluekokouksessa
-
09:52
Kilpailunjohtajan päätös: Chilen MM-rallin kärkipaikka vaihtui
-
09:44
Suomalaisten rakastamaa risteilijää piinasi kahdeksan vuoden kirous – verisiä murhia ja joukkohauta Itämeren pohjassa
-
09:42
Ostitko tämännäköisen kaalin? Sillä on stressiä
-
09:40
Korkojen reipas lasku voi tuoda kotitalouksille miljardeja euroja lisää kulutusvaraa
-
09:30
Onlyfansilla rahaa takonut Susanna Penttilä kommentoi yrityksensä valtavaa tulosta – ei usko yltävänsä enää jatkossa samanlaisiin summiin
-
09:29
SM-liiga ilmoitti: kaksi perjantai-illan temppua etenee käsittelyyn
-
09:02
"Iskuryhmä" kertoo puuttuvansa kiusaajien ja hyväksikäyttäjien toimintaan – rikosoikeuden professori muistuttaa, että omankädenoikeudesta säädetään laissa
-
08:33
Kiusaavatko banaanikärpäset? Kokeile karkottamiseen nestemäistä niksiä
-
08:30
Onko tässä alkukauden ilmiömäisin torjunta? SM-liigavahti venyi häikäisevään paraatipelastukseen
-
08:10
Kalle Rovanperä ruoski rajusti itseään – "Olen tosi pettynyt"
-
08:05
Nikon ja Kalevin Meidän remppa -projektin aikana elämään saapui suuri suru: "Olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu"
-
08:01
Valtaosa suomalaisista kannattaa ydinvoiman lisärakentamista – osuus kuitenkin laskenut
-
07:52
Näihin Kalle Rovanperän suorituksiin voimme kaikki samaistua – nyt on mestarilla vaikeaa
-
07:43
Autolautta Estonian uppoamisesta tulee kuluneeksi 30 vuotta
-
07:29
Rasmuksen, 13, kuolema vei elämästä värit, mutta Liisa kielsi itseltään jossittelun: "Se ei olisi muuttanut tapahtunutta"
-
07:14
Venäjän toiminta erikoisen sotkun taustalla – suomalaisvaikuttaja varoittaa seurauksista
-
07:07
Yhdysvalloissa yli 40 ihmistä kuollut hurrikaani Helenen seurauksena
-
Lataa lisää