Valtiontukijärjestelmä uudistetaan – yhä useampi kulttuuriala halutaan osallisiksi tukiin

Joskus työpaikastaan tahtoisi lähteä torvet soiden. Yhdysvaltalainen Joey DeFrancesco toteutti haaveensa ja irtisanoutui marssibändin säestyksellä. Kuvituskuva, kuva ei liity uutiseen. (SXC)
Kuvituskuva.
Julkaistu 14.02.2017 12:22

MTV UUTISET - STT

Museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtiontukijärjestelmä aiotaan uudistaa.

Asiaa valmistellut asiantuntijatyöryhmä esittää, että nykyiset valtionosuudet, niihin liittyvät avustukset ja harkinnanvaraiset toiminta-avustukset kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi.

Uudistuksen yhtenä tärkeänä tavoitteena on, että uusilla taide- ja kulttuurialoilla olisi parempi mahdollisuus saada rahoitusta. Yhtenä tällaisena alueena on jo aiemmin mainittu nykysirkus.  

– Nykyisen järjestelmän ei ole koettu antavan riittävästi mahdollisuuksia uusien toimijoiden pääsylle vakaan rahoituksen piiriin, työryhmä pohtii väliraportissaan.  

Työryhmä tähdentää, että tulevan rahoitusjärjestelmän pitäisi soveltua erilaisten toimijoiden muuttuviin tarpeisiin ja sen pitäisi edistää esittävien taiteenlajien monimuotoisuutta.  

Työryhmä on tässä vaiheessa pohtinut rahoituksen pääperiaatteita. Seuraavaksi sen on tarkoitus valmistella ehdotus, miten rahoitusjärjestelmää ja siihen liittyviä säädöksiä pitäisi uudistaa.  

Näiden ehdotusten pitäisi olla valmiit lokakuun loppuun mennessä.  
Työryhmän asetti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.), ja sen puheenjohtaja on muusikko Jaakko Kuusisto.  

Nykyinen valtionosuusjärjestelmä on peräisin 1990-luvun alusta ja siinä rahanjaon pohjana ovat henkilötyövuodet.

Valtionosuuden piirissä on tällä hetkellä opetusministeriön mukaan 1 21 museota, 57 teatteria ja 28 orkesteria. 

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri