Valtiovarainministeri Saarikko varoitti Ylellä: En halua kokea uudestaan viime kevään kehysriihikiistaa

1:28img
Video: Saarikko oli marraskuussa tiukkana hallituskumppaneille: "Aika lopettaa haaveilu kehyssopimuksen rikkomisesta"
Julkaistu 04.12.2021 11:31

MTV UUTISET – STT

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) varoitti Ylen Ykkösaamussa muita hallituspuolueita siitä, ettei halua kokea uudestaan viime kevään kehysriihen kaltaista kiistelyä hallituspuolueiden kesken.

Saarikon mukaan hallituspuolueilla oli eriäviä näkemyksiä etenkin siitä, kuinka paljon täytyy toteuttaa toimia, että työllisyys kohenee ja työn vastaanottaminen on kannattavaa. Erimielisyyttä oli myös siitä, onko tarvetta joustaa aiemmin tehdyistä talouspäätöksistä.

– Toista vastaavaa vääntöä en ole valmis kohtaamaan, Saarikko sanoi Ylen haastattelussa.

Saarikko painottaa, että ilmastonmuutoksen torjuntaa ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä turvaa parhaiten se, että Suomella on vakaa talous.

Etupainotteista keskustelua

Saarikko sanoi käyvänsä keskustelua menokehyksistä muiden hallituspuolueiden kanssa etupainotteisesti jo nyt sen takia, etteivät viime kevään kehysriihen kaltaiset tapahtumat toistuisi.

–  Monissa hallituspuolueissa painotus on meistä merkittävästi vasemmalle. Jos minä haluan pitää meille tärkeistä periaatteista kiinni, niin se edellyttää joskus sitä, että joutuu sanomaan voimakkaasti ja myöskin kertomaan reilusti, missä ne meidän rajamme kulkevat, Saarikko sanoi.

Saarikon kommentit ovat jatkoa hänen kahden viikon takaiselle lausunnolleen siitä, että keskusta ei tule olemaan mukana hallituksessa, jossa "keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa".

Saarikko sanoi tuolloin keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Rovaniemellä, että sovitun menokehyksen horjuttaminen on hallituksen horjuttamista.

Lue myös: ”Viesti EU-komissiolta on ollut, ettei nyt olisi mahdollista saada tulkintaa ” – Video: Ministeri Saarikko MTV:n tiukassa haastattelussa

LK 10.11.2021 Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) saapuu hallituksen koronavirustilannetta koskeviin neuvotteluihin Säätytalolle Helsingissä 10. marraskuuta 2021.

Vihreiden Maria Ohisalo kommentoi nopeasti Twitterissä Saarikon haastattelua. Ohisalo otti kantaa talous- ja ympäristötoimien yhteensovittamiseen.

– Jos ja kun talous- ja ilmastotoimet pitää yhteensovittaa, kuten Annika Saarikko Ykkösaamussa sanoo, silloin ilmastotoimet pitää tehdä kustannustehokkaasti ja hintaohjaavuus huomioiden.

Tuoreimmat aiheesta

Kehysriihi