Mercedeksen suomalaiskuskin Valtteri Bottaksen talvitestit alkoivat kaikkea muuta kuin toivotulla tavalla. Bottaksen päivä meni piloille heti alkuhetkillä, kun hänen autoonsa iski vaihdelaatikkovika. C Moren asiantuntijan Ossi Oikarisen mukaan tämä oli katastrofi sekä saksalaistallille että suomalaiskuskille Bottakselle.
F1:ssä tämänvuotiset talvitestit ajetaan Bahrainissa, jossa tallit kiertävät rataa vain kolmena päivänä. Normaalisti ajopäiviä on ollut kuusi.
Tätä kautta teknisten vikojen vaikutus korostuu entisestään.
– Avauspäivästä iski silmään Ferrarin ja Mercedeksen ongelmat. Red Bullilla taas päivä sujui varsin hyvissä merkeissä, samoin koko Hondalla. Olosuhteet olivat aika vaikeat, kun kuumuden lisäksi iltapäivällä radalle iski vielä hiekkamyrsky, C Moren F1-asiantuntija Ossi Oikarinen perkaa avauspäivän antia.
Yksi puheenaihe nousi kuitenkin ylitse muiden.
– Aika katastrofi Mercedekselle. Ensin autoon iski vika ja sitten vielä tuo iltapäivän hiekkamyrsky. Ja kun nyt aikaa ei oikein passaisi menettää, Oikarinen miettii.
LISÄÄ AIHEESTA: Valtteri Bottaksen päivä pihalle – Mercedes täysin hämillään
Konkretian tasolla Bottas koki hyvinkin ikävän takaiskun.
– Jos miettii, niin nyt he menettivät käytännössä 30 prosenttia kokonaisajasta. Ja se aika pitäisi käyttää aerodynaamisten osien testaamiseen, auton opiskeluun ja renkaiden opiskeluun. Nyt Valtteri ajoi kuusi kierrosta, eli hän ei ehtinyt tehdä käytännössä yhtään mitään. Hän menetti 30 prosenttia opiskeluajasta – se on paljon.
– Tosin, Mercedestä auttaa se, että auto on hyvin samanlainen mitä se oli viime vuonna, Oikarinen pyörittelee.
RAPORTTI: F1-testiavaus pakettiin: Max Verstappenilta nopeinta hirmu-urakointia, Mercedeksellä vaikea päivä
Sen sijaan Alfa Romeon Kimi Räikkösen kannalta päivä oli huomattavasti positiivisempi.
– He saivat noin 130 kierrosta kasaan. Se on hyvä määrä. Heillä ei näyttänyt olevan mitään suurempia ongelmia. Vauhti on toki vielä iso arvoitus. Näistä ajoista on vaikea tehdä vielä mitään suurempia johtopäätöksiä, Oikarinen miettii.
Oikarinen uskoo, että eri tallit saattavat kokeilla pehmeämpiä rengasseoksia jo lauantaina, toisena testipäivänä, normaalia lyhyemmän aikaikkunan takia.
– Toki mikään tiimi ei näytä vielä täyttä aika-ajovauhtiaan. Se säästetään sitten sinne ensimmäisen kisaviikonlopun lauantaille, Oikarinen muistuttaa.