Valtteri Bottas latasi suorat sanat – "Ihmisillä voi olla lyhyt muisti"

Sauberin Valtteri Bottaksen ensi kauden kuviot ovat yhä hämärän peitossa. F1-kuski kertoi Crash.net -sivustolla, että ei ole vielä valmis lopettamaan uraansa.

Vielä vuonna 2021 Bottas ajoi Mercedeksellä MM-sarjassa kolmanneksi. Tämän jälkeen oli siirtyminen silloiseen Alfa Romeoon, nykyiseen Sauberiin. Ensimmäisenä vuonna tuli alkukaudesta mukavasti pisteitä ja loppusijoitus MM-sarjassa oli kymmenes 49 pisteellä. 

Viime vuonna tuli kauden aikana ainoastaan kymmenen MM-pistettä. Aiempana vuonna suomalaiskuski oli ollut parhaimmillaan viides. Käynnissä oleva kausi on ollut murheellinen. Kun kymmenen kisaa on ajettu, näyttää pistesarake pyöreää nollaa. 

Vielä vailla ensi kauden tallipaikkaa oleva 35-vuotias Bottas ei ole kuitenkaan valmis lopettamaan uraansa.

– Ihmisillä voi tässä lajissa joskus olla lyhyt muisti, mutta ne, jotka ovat tarkkana, tietävät, että osaan hommani ja siihen minun täytyy luottaa. Tässä lajissa ei ole kyse vain siitä, kuinka hyvä olet kuljettana, vaan on muitakin tekijöitä. Mistä maasta tulet, jos sinulla sponsoreita ja sen sellaisia. Sillä tavalla tämä toimii, se ei ole aina oikeudenmukaista, Bottas summasi.

Formulasirkus jatkuu tänä viikonloppuna Itävallan GP:llä. Red Bullin Max Verstappen johtaa kuljettajien MM-sarjaa 219 pisteellä ennen McLarenin Lando Norrista, jolla on 150 MM-pistettä. Valmistajien sarjassa Red Bullilla on 330 pistettä. Lähimpänä uhkaajana on Ferrari, jolla on eroa kärkeen 60 pistettä.

Lue myös:

    Uusimmat