Juuri päättyneenä vuonna 2023 Suomessa tapahtui useita rikoksia, jotka olivat laajalti esillä julkisuudessa ja jotka järkyttivät ja puhuttivat ihmisiä. Rikospaikan Murharyhmässä keskusteltiin siitä, mitkä rikostapaukset erityisesti jäivät mieleen viime vuodesta.
– Itselleni jäi erityisesti mieleen Oulun Hiirosissa tapahtunut murha, jossa nuori 18-vuotias tyttö sai surmansa. Rikos tapahtui jo edellisenä vuonna, mutta oikeudenkäynti pidettiin viime vuonna. Tapaus koskettaa minua henkilökohtaisella tasolla ehkä sen takia, että uhrin äiti on meidän alan kollegoita ja muistuttaa siitä, että henkirikoksen uhrin omainen voi olla kuka tahansa, Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi sanoo.
Tammen mukaan Hiirosen murha on painava esimerkki myös siitä ilmiöstä, että nuoret naiset ovat vanhempien miesten seurassa ja myös näiden vallassa huumeiden takia.
– Huumeiden yleistyminen ja huumemaailman raaistuminen näkyy tässä Hiirosen murhassa ja myös se, että joukossa on erittäin haavoittuvassa asemassa olevia nuoria. Nuoren tytön paikka tuossa maailmassa on karmiva, Tammi toteaa.
Lue myös: Kuulustelut piirtävät hyytävän kuvan Hiirosen kidutusmurhasta – näin epäillyt syyttelivät toisiaan ja vähättelivät omia tekojaan
Kaksi tuomittiin murhasta
18-vuotias Adeliina löydettiin kuolleena Hiirosen kaupunginosassa sijaitsevasta yksityisasunnosta 21. marraskuuta 2022. Hän oli kuollut jo useita päiviä aiemmin. Nuori nainen oli kuollut tukehtumalla pitkäkestoisen väkivallan päätteeksi.
Jutussa pidettiin oikeudenkäynti vuonna 2023. Lokakuussa nelikymppiset mies ja nainen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta.
Käräjäoikeus katsoi, että Ari Ossi Petteri Suorsa ja Tiina Pia Susanna Seppänen tappoivat uhrinsa hitaasti tukehduttamalla.
Syyttäjä vaati murhasta tuomiota myös 32- ja 46-vuotiaille miehille, mutta oikeus ei löytänyt näyttöä heidän syyllisyydestään henkirikokseen. Oikeuden mukaan näyttö ei riittänyt todisteeksi siihenkään, että miehet olisivat muutoin toimillaan osallistuneet, kehottaneet tai yllyttäneet tekijöitä henkirikokseen.
Lue myös: 18-vuotias Adeliina kuoli Hiirosen julman kidutusmurhan uhrina – äiti kertoo viimeisestä tapaamisesta tyttärensä kanssa: "Kerroin, että rakastan häntä"
Miehelle ja naiselle elinkautiset Hiirosen julmasta kidutusmurhasta – uhri tukehtui hitaasti sohvan sisällä, jonka päälle tekijät sammuivat
Ajoradalta löytynyt ruumis jäi mieleen
Rikostarkastaja (evp.) Petri Rainialan mieleen jäi vuodelta 2023 Kalasataman henkirikos sen erikoisten piirteiden vuoksi.
– Aamuyöllä keskeltä ajorataa löydettiin ruumis. Lähtökohdat olivat haasteelliset. Usein henkirikosjutuissa tekijä tavoitetaan nopeasti, mutta Kalasataman tapauksessa ensiksi oli vain uhri, eikä tekijöistä ollut tietoa. Tutkinnan alkuvaiheessa oli parin kuukauden hiljainen jakso ja poliisi teki paljon työtä jutun eteen. Tällaiset poliisille haastavat jutut ovat mielenkiintoisia, Rainiala luonnehtii.
Henkirikos selvisi viranomaisille varhain aamuyöstä 20. elokuuta 2023, kun Capellan puistotieltä löydettiin kuollut 29-vuotias mies. Mies makasi keskellä ajorataa.
Kalasataman henkirikosta tutkittiin ensin tappona, sitten nimike koventui murhaksi. Sittemmin rikosnimike muuttui takaisin tapoksi. Teosta epäiltiin aluksi neljää, mutta tällä hetkellä teossa on vain yksi epäilty, 28-vuotias nainen.
Lue myös: Poliisi tutkii kalasataman henkirikosta nyt murhan sijaan tappona – tämä kaikki rikoksesta nyt tiedetään
Poikkeuksellinen tapaus myös kansainvälisesti
Asianajaja Riitta Leppiniemi haluaa nostaa vuodelta 2023 esiin Vastaamon tietomurtojutun.
Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron oikeudenkäynti alkoi marraskuussa. Rikos tapahtui jo aiemmin.
Syyttäjät vaativat Julius Aleksanteri Kivimäelle seitsemän vuoden vankeutta. Kivimäkeä syytetään törkeästä tietomurrosta, liki 9 600 törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, yli 21 300:sta törkeän kiristyksen yrityksestä sekä 20 törkeästä kiristyksestä liittyen psykoterapiakeskus Vastaamon suureen rikosvyyhtiin. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.
– Tässä tapauksessa on todella paljon poikkeuksellisia asioita. Tutkinta oli poikkeuksellinen, jutussa on ollut valtava määrä syyttäjiä tekemässä syyteharkintaa ja monia eri tahoja mukana. Tämä on myös kansainvälisesti merkittävä juttu, että on näin iso määrä uhreja, joita on yritetty kiristää. Myös oikeudenkäynti on täysin erikoinen, koska ei meidän lainsäädäntö ole tehty tällaisia juttuja varten, joissa on yli 20 000 asianomistajaa, Leppiniemi sanoo.
Mitkä muut rikostapaukset puhuttivat ja miksi? Katso Murharyhmän koko keskustelu videolta.