Varaudu! Suomeen saapuu voimalla piiskaava myräkkä: "Mahdollisuus on tuulituhoihin"

2:02img
Katso videolta viikolopun sääennuste.
Julkaistu 18.10.2024 20:28
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Loppuviikosta Suomeen saapuu kova myräkkä.

Maanantaina Suomeen saapuu sateita, etenkin pohjoiseen.

– Siellä päästään kastumaan, sanoo MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen.

Sateiden lisäksi ensi viikko alkaa myräkällä, kun tuuli alkaa voimistumaan tuntuvasti sunnuntai-iltana.

– Luvassa myrskypuuskia ainakin läntisillä merialueilla. Mahdollisuus on tuulituhoihin, kertoo Salminen.

Lue myös: Pekka Pouta ennustaa viikonlopulle poikkeuksellista säätä: "Harvoin on tähän aikaan vuodesta"

Ennuste elää vielä, mutta puuskittain tuuli puhaltaa jopa 21 metriä sekunnissa.

– Kovia puuskia voi tulla jopa sisämaan puolelle.

Varsinkin etelärannikolla aallokko nostaa huomattavasti vedenpintaa, mistä syystä on hyvä varautua esimerkiksi katsomolla veneiden kiinnityksen kuntoon.

Miltä näyttää viikonlopun sää? Katso ylhäällä olevalta videolta.

Lue myös: Pyrstötähti laskee auringon perässä – nähtävillä vielä ehkä pari viikkoa

Tuoreimmat aiheesta

Myrskyt