Klubin ja Suomen A-maajoukkueen konkaripuolustaja Veli Lampi pelasi HJK:n kanssa sunnuntaina harjoitusottelun Djurgårdens IF:ää vastaan Tukholmassa.
Veli Lampi tarkasteli mielenkiinnolla japanilaisen testimiehen Masato Fukuin esiintymistä. Japanilaiskärki iskikin verkon tötterölle ja ottelun 1-1-tasalukemiin 19. peliminuutilla.
- Hieno maali. Kulmapotkusta hän sen teki. Pirteä ja sähäkkä pelimies. Pudotteli hyvin palloja. Meiltä puuttui tänään vähän sellainen linjan taakse pelaaminen, eikä päästy hänelle tai muillekaan palloja laittelemaan, joten se puoli jäi vähän hänestä näkemättä. Toisella puoliajalla sitten hän ei päässyt oikein palloihin ollenkaan, sillä hän ja koko meidän joukkue jäi vähän vaisuksi, Lampi kertoo MTV Sportille.
- Onhan se vähän haastava tilanne, sillä hän tuli edellisiltana Suomeen ja nyt suoraa pelaamaan. Nämä ovat kuitenkin parhaita mahdollisuuksia tuollaisiin katsastuksiin. Kova vastustaja ja siinä joutuu kunnon puntariin.
Toinen uusi tuttavuus, sopimuksen juuri Klubin kanssa tehnyt ranskalainen keskikenttäpelaaja Guy Moussi pelasi myös ensimmäisen ottelunsa HJK:n paidassa.
- Moussi pelasi hyvin. Oikeastaan aika lailla sillä lailla kun häneltä odotin. Lopussa hänkin sitten väsyi, kun tämä oli ensimmäinen peli meidän kanssa. Esitys kuitenkin vakuutti. Voitti palloja, pelasi riskittä, piti palloa ja laittoi sitä omille. Huomasi, että on kokemusta isommistakin sarjoista. Ohjasi peliä ja vaati muilta. Se oli ihan lupaava alku hänelle, Lampi toteaa.
HJK hävisi ottelun maalein 1-3.