Venäjä karkottaa yhdeksän suomalaisdiplomaattia ja sulkee Suomen konsulaatin Pietarissa – näin valtionjohto kommentoi tilannetta
Venäjän ulkoministeriö on kertonut karkottavansa yhdeksän suomalaista diplomaattia ja sulkevansa Suomen konsulaatin Pietarissa.
Venäjä on kutsunut Suomen Moskovan-suurlähettilään Antti Helanterän puhutteluun ja aikoo karkottaa yhdeksän suomalaisdiplomaattia sekä sulkee Suomen konsulaatin Pietarissa 1. lokakuuta alkaen. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters pohjaten tietonsa venäläismedioihin.
Suomen ulkoministeriön tiedotteen mukaan karkotus koskee Suomen Moskovan-suurlähetystössä ja Pietarin pääkonsulaatissa työskenteleviä henkilöitä. Ulkoministeriö kertoo, ettei Venäjän tekemä karkotuspäätös liity Suomen edustoissa työskennelleiden henkilöiden toimintaan.
Venäjä tekee karkotukset vastatoimenpiteenä Suomen kesäkuun alussa tekemälle päätökselle karkottaa yhdeksän venäläistä diplomaattia. Tiedustelutehtävissä toimineet henkilöt karkotettiin Suomesta Wienin diplomaattisia suhteita koskevan yleissopimuksen vastaisen toiminnan vuoksi.
Presidentti Sauli Niinistö kertoi Twitterissä Venäjän toimenpiteiden olevan kova ja epäsymmetrinen vastaus Suomen karkotuspäätöksiin. Presidentti on jo keskustellut tilanteesta hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa. Vastavaa toimenpidettä valmistellaan.
– Pietarin pääkonsulaatin vastinpari Suomessa on Venäjän Turun pääkonsulaatti, Niinistö tviittaa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa, että vastaavia toimia täytyy alkaa valmistelemaan.
– Tähän täytyy vastata, se on aivan selvää.
– Vastaava toimi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Ahvenanmaa olisi täysin riittämätön. Siksi keskusteluissa nousi esille Turun konsulaatti, Orpo sanoi.
Orpon mukaan on selvää, että Venäjän toimenpide heikentää entisestään Suomen ja Venäjän suhteita.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) totesi myös Venäjän toimenpiteiden olevan ylimitoitettu vastaus Suomen kesäkuun karkotuspäätöksiin.
– Suomi tulee reagoimaan, Valtonen sanoo Twitterissä.
Uusimmat
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää