Venäjällä epäillään pariskuntaa kannibalismista – naisen väitetään valmistaneen ihmislihasta piirakoita

luuranko käsi röntgen
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 27.09.2017 23:07

MTV UUTISET

Venäjällä Krasnodarissa pariskunnan epäillään syöneen ainakin 30 ihmistä. He ovat tunnustaneet tapauksen ja heidän asunnostaan löytyi ihmisruumiin osia seitsemän jätesäkillisen verran. Daily Mail uutisoi tänään, että tapauksesta epäilty nainen olisi valmistanut ihmislihasta piirakoita.

Kannibalismista epäillyn Natalia Baksheevan, 43, naapurit kertovat hänen valmistaneen piirakoita ja myyneen niitä saadakseen hieman lisätienestiä.

Naapurit myös kertovat hänen sanoneen ravintoloitsijoille, kuinka hän voisi toimittaa heille lihaa.

Kerran eräs naapuri oli kysynyt häneltä Daily Mailin mukaan, että mitä hän laittaa piirakkoihinsa täytteeksi.

– Mitä vain on saatavilla, Baksheeva oli vastannut.

"Poliisin on tutkittava, missä nainen on saattanut työskennellä kokkina"

Kahvilan omistaja Vitaly Yakubenko muistelee, että Baksheeva oli kysellyt häneltä vuonna 2010, mistä hän hankkii kahvilaan lihansa ja kalansa.

– Hän teki selväksi, että voisi toimittaa lihaa. Sanoin, että työskentelemme vain rekisteröityhen ruokatoimittajien kanssa.

Baksheevan naapurien mukaan kannibalismista epäilty nainen on saattanut työskennellä kokkina. Yakubenkokin väittää Baksheevan antaneen ymmärtää näin.

– Poliisin tulisi nyt tutkia, missä tämä nainen on saattanut työskennellä kokkina ja onko hän yrittänyt tuputtaa tuotteitaan sinne, Yakubenko lisää.

Hänen mukaansa on varmaa, että kannibaaleiksi väitetty pariskunta yritti myydä lihaansa jonnekin.

Pariskunnan miehen, Dmitry Baksheevan, 35, mukaan kannibalismi alkoi vuonna 1990.

Venäjän viranomaisten mukaan pariskunta oli varastoinut ruumiinosia jääkaappiinsa, pakastimeensa ja kellariinsa. Lisäksi asunnosta oltiin löydetty ihmisten nahan palasia.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat