Venäjän avaruusjärjestö Roskosmoksen johtaja on heittänyt ilmoille räväkän lausunnon Venus-planeetasta.
Aiemmin tällä viikolla tutkijat ilmoittivat havainneensa Venuksen ilmakehästä fosfiinia, jonka olemassaolo saattaisi viitata jopa alkeelliseen elämään planeetalla.
Roskosmoksen johtaja Dmitry Rogozin on reagoinut löytöön mielenkiintoisesti. Rogozinin mukaan Venus on olemukseltaan painajaismainen helvetti, ja se on venäläinen planeetta. Rogozin pyrkii samaan aikaan saamaan vauhtia rattaisiin, jotta Roskosmos lähettäisi lisää lentoja kohti Venusta.
Lue myös: Suomalaistutkijat kertovat mitä Venuksen kaasukehän fosfiinilöytö tarkoittaa
The Moscow Times kertoo Rogozinin kehuneen, että Venäjä oli ensimmäinen ja ainoa maa, joka on laskeutunut onnistuneesti Venukselle. Rogozin toteaa, että luotaimen keräämien tietojen mukaan olot planeetalla ovat kuin helvetistä.
Teknologiasivusto Gizmodo kertoo Rogozinin sanoneen lisäksi myös, että ”Uskomme, että Venus on venäläinen planeetta”
Gizmodo huomauttaa, että Rogozin on tunnettu räväköistä lausunnoistaan. Lehden mukaan Rogozinin kommentti tuskin tarkoittaa sitä, että Venäjä olisi vaatimassa Venusta itselleen. Lehti epäilee Rogozinin viitanneen lausunnollaan mm. siihen, että osissa Venäjääkin vallitsee äärimmäisiä ilmasto-olosuhteita.
Venäläinen Venera-13 -luotain selvisi aikoinaan Venuksen pinnalla peräti 127 minuuttia. Nasan Pioneer Venus -luotain onnistui lähettämään tietoja Venuksesta vain reilun tunnin ajan ennen mykistymistään.
Lue myös: Yhdysvaltojen ponnistellessa Marsiin Venäjän avaruusjärjestön pomo tähyilee aivan eri paikkaan: ”Venäläinen planeetta”
Viime kuussa Rogozin kommentoi pitävänsä Venusta Mars-planeettaa kiinnostavampana kohteena ja jo tuolloin hän luonnehti Venusta venäläiseksi planeetaksi. Tuorein löytö vahvistaa, että Venus-planeetassa on vielä paljon tutkittavaa.