Venäjän ensimmäinen kuulento vuosikymmeniin lykkääntyy ensi vuoteen

AOP Uusi kuu
Julkaistu 24.08.2021 17:14

MTV UUTISET – STT

Venäjä joutuu lykkäämään ensimmäistä kuulentoaan vuosikymmeniin testeissä ilmenneiden vaikeuksien vuoksi, kertoi maan avaruusvirasto Roskosmos tiistaina.

Luna-25-lennon oli määrä lähteä lokakuun alussa tutkimaan Kuun etelänavan jäävarantoja. Nyt laukaisua on siirretty toukokuulle luotaimen laskeutumisjärjestelmissä ilmenneiden ongelmien vuoksi.

Venäjän edellinen kuulento tapahtui jo neuvostoaikana, 45 vuotta sitten. Sen jälkeen Venäjän avaruusohjelmaa ovat rampauttaneet muun muassa korruptio ja toistuvat budjettileikkaukset.

Lue myös: Gagarin teki historiaa 60 vuotta sitten – nyt avaruuden pelikenttä on muuttunut täysin

Venäjä ja Kiina ilmoittivat taannoin suunnittelevansa yhteistä kuuasemaa. Venäjä aikoo tulevaisuudessa myös jättäytyä pois kansainvälisestä ISS-avaruusasemasta ja laukaista oman avaruusasemansa Maata kiertävälle radalle vuonna 2025.

Yhdysvallat on puolestaan kertonut aikeistaan miehitettyyn kuulentoon vuonna 2024.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Ihminen harppasi Kuun kamaralle yli 50 vuotta sitten – professori valottaa, milloin palaamme Kuuhun

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä