Venäjän Suomen-suurlähetystö julkaisi eilen kehotuksen kertoa lähetystölle Suomessa asuvien venäläisten tai venäjänkielisten kokemasta syrjinnästä. Myös Venäjän Ruotsin-suurlähetystö on julkaissut samankaltaisen viestin.
Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen mukaan kyse on selvästä hybridivaikuttamisesta.
Tämän viestin Venäjän Suomen-suurlähetystö julkaisi twitterissä eilen. Suomennettuna se tarkoittaa:
– Ilmoita Venäjän federaation kansalaisiin ja venäjää äidinkielenään puhuviin henkilöihin kohdistuvista oikeuksien loukkauksista, syrjinnästä ja vihan yllyttämisestä suurlähetystön konsuliosastolle sähköpostitse consdepfin@yandex.ru
Onko tämä hybridivaikuttamista?
– On. Ihan poikkeuksellista. Totta kai kansalainen voisi mennä edustustoon valittamaan huonosta kohtelusta, mutta se, että sitä erityisesti pyydetään, viittaa Venäjän propagandatoimiin, vastaa Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen Haavoittuvuudet ja resilienssi -verkoston johtaja Jukka Savolainen.
Suurlähetystön ilmoitus on herättänyt huolta muun muassa suomalaisissa poliitikoissa. Jonkinlainen propagandatemppu oli silti odotettavissa.
– Tämä on yksi temppu. He ovat jo samansuuntaisia kokeilleet. Tässä yritetään varmaan saada aika iso volyymi.
Lisää aiheesta: Venäjän suurlähetystö pyytää ilmoittamaan kansalaistensa syrjinnästä Suomessa
Samankaltaista nähty ennenkin
Savolainen muistuttaa, että Venäjältä on nähty vastaavaa ennekin.
– Nyt on nähty Donbassin alueella suoranaisia väitteitä kansanmurhista. He osaavat kyllä koota todistusaineistoa, aitoa tai väärennettyä ja vääntää niistä uutisia, jotka suunnataan Venäjän mediassa Venäjän kansalle, tarkoituksena saada näyttämään suomalaiset vihollisilta. Tässä yritetään myös pelotella meitä, koska meidän tulisi nyt tämän mukaan ymmärtää se, että olemme vaarassa.
Savolaisen mukaan suurlähetystön pyyntö on linjassa Venäjän aiempien informaatio-operaatioiden kanssa. Suomikaan ei ole niiltä välttynyt.
– Siellä oli nämä lapsikaappauskiistat. KGB-miehet olivat muuttuneet lapsiasiainvaltuutetuiksi. Ja täytyy muistaa, että siellä historiaprojekteissa on kaiveltu hautoja Karjalassa ja kehitetty meidän käsittääksemme täysin perusteeton väite, että Suomi on tehnyt siviileihin kohdistuvan kansanmurhan sodan aikana Karjalassa. Tämä on nyt sitä samaa.
Tällaisella hybridivaikuttamiskeinolla pyritään suututtamaan venäläiset suomalaisia kohtaan.
Viestit muutetaan negatiivisiksi uutisiksi suomalaisista
Suurlähetystöön saapuvat viestit tullaan lähettämään Moskovaan, jossa ne muutetaan negatiivisiksi uutisiksi suomalaisista. On vaikeaa arvioida, paljonko suurlähetystö tulee saamaan viestejä.
– Sitä paitsi, kun tätä meininkiä on nyt katsonut, voivat he lähettää sinne ihan itse itselleen kirjoitettuja sortoviestejä. Toimii samalla lailla.
Viestejä on tarkoitus käyttää niin, että Suomi saadaan näyttämään pahalta.
– Ja että täällä sorretaan venäläisiä. He ovat sanoneet sen jo pitkä aika sitten, että he puolustavat venäläisten oikeuksia myöskin ulkomailla.
Propagandaa ei pidä vauhdittaa
Venäjä on jo estänyt kansalaisiltaan suurelta osin pääsyn internetiin. Kansalaisten tiedonsaanti on pitkälle valtion hallinnassa.
– Näyttää olevan niin, että ainakin puolet Venäjän kansasta uskoo sitä sotapropagandaa, mitä siellä on suollettu. Mutta ei se kyllä loputtomiin kestä se uskominen, Savolainen kertoo.
Venäjän tavoitteena on siis lietsoa pelkoa. Voimakkaampiakin hybridivaikuttamisen muotoja lienee vielä tulossa.
– Aika näyttää, mitä tässä sitten on edessä, kun meitä yritetään pelotella lopettamaan Nato-keskustelu.
Putinin propagandakoneisto on käynnissä, mutta sen liekkeihin ei pidä heittää bensaa.
– Minulla on sama viesti kaikille suomalaisille. Jos joku nyt tönäisee venäläistä tämän takia mitä Ukrainassa tapahtuu, niin toimii ihan kuin olisi Putinilta palkkaa saamassa, Savolainen painottaa.
Juttua muokattu 18.3. kello 15.20. Täsmennetty Jukka Savolaisen titteliä.