Sota olisi "silkkaa hulluutta", venäläispoliitikko toteaa.
Venäjän viholliset näkevät Suomen ponnahduslautana, jota hyödynnettäisiin "avoimen sotilaallisen yhteenoton sattuessa".
Näin sanoo Venäjän valtionduuman edustaja ja ulkoasiainvaliokunnan johtaja Leonid Slutski. Kommenteista kertoo Venäjän valtion uutistoimisto Tass.
– Se olisi silkkaa hulluutta ja merkittävä askel kohti kolmatta maailmansotaa, konfliktia, jossa ei ole voittajia, Slutski sanoo.
Slutski kertoi näkemyksensä keskustelussa, jossa käsiteltiin Neuvostoliiton ja Venäjän suhteita Suomeen 1900- ja 2000-luvuilla.
Slutskin mukaan Suomen nykyinen ja myös aiempi poliittinen johto ovat olleet mukana liikkeessä, jota "leimaa kahdenvälisten suhteiden jyrkkä viileneminen".
Putin: Suomi "raahattiin" Natoon
Venäjä on suhtautunut kriittisesti Suomen ulkopolitiikkaan sen jälkeen, kun Suomi haki puolustusliitto Naton jäsenyyttä Venäjän aloitettua suurhyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022.
Käytännössä koko Ukrainan sodan ajan Kremlin virallinen linja on ollut, että Venäjä sotii Ukrainassa puolustusliitto Natoa vastaan. Nato-maat ovat tukeneet Ukrainaa muun muassa asetoimituksin.
Presidentti Vladimir Putin kommentoi Suomen Nato-jäsenyyttä viime joulukuussa toteamalla, että puolustusliitto ”raahasi Suomen Natoon".
– Oliko meillä ongelmia heidän kanssaan? Kaikki erimielisyydet, mukaan lukien 1900-luvun puolivälin alueelliset erimielisyydet, oli jo aikoja sitten ratkaistu, Putin sanoi valtiollisen television haastattelussa.
– Ei meillä ollut ongelmia, mutta nyt niitä tulee, koska tulemme perustamaan Leningradin sotilaspiirin ja keskittämään sinne tietyn määrän sotilasyksikköjä, Putin jatkoi.
Lue lisää: Putin: Uusi sotilaspiiri vastaus Suomen Nato-jäsenyyteen – "Ei meillä ollut ongelmia, mutta nyt niitä tulee"
Ukrainaa tukeva Suomi on luonnollisesti myös saanut oman osansa kohdistetusta propagandasta. Esimerkiksi toukokuussa tv-juontaja Vladimir Solovjov kuvaili suomalaisia "hylätyiksi ihmisiksi".
– Minulla on ollut tunne, että suomalaiset ovat kuin hylättyjä ihmisiä, jotka jatkuvasti yrittävät tavalla tai toisella kiinnittää huomiota itseensä.
– Unelma Venäjän imperiumista sykkii lujana suomalaisten kalastajien sydämissä. Autamme suomalaisia kalastajia, jos he toimivat hullusti, Solovjov jatkoi.
Lue lisää: Venäjän pääkanava maalaili Suomea osaksi Venäjää: "Unelma Venäjän imperiumista sykkii suomalaiskalastajien sydämissä"
Suomen ja Venäjän välejä on entisestään hiertänyt itärajan sulkeminen, mitä Suomi on perustellut sillä, että Venäjä "masinoi" rajalle maahanpyrkijöitä.
Itäraja on ollut jälleen korostetusti esillä kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) kritisoitua asiaa. Kiljunen joutui eroamaan ulkoasianvaliokunnan johdosta kommenttiensa vuoksi.
Suomen entisen Venäjän-suurlähettilään Hannu Himasen mukaan Venäjä hyötyi Kiljusen kommenteista.
– Ne ovat aineistoa, jota Venäjä tulee ehdottomasti käyttämään erilaisissa yhteyksissä todistamaan sitä, että Suomi on vihamielinen maa ja suhtautuu aggressiivisesti Venäjään, Himanen sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.