Venäjän varjolaivasto aiheuttaa Suomenlahdella riskejä lukuisin tavoin – yksi niistä liittyy jäähän

7:06img
Suomen merivartioston apulaiskomentaja Ilja Iljin kertoo pahimmat riskipaikat Suomenlahdella.
Julkaistu 07.01.2025 20:47
Toimittajan kuva
Salla Hekkala

salla.hekkala@mtv.fi

Joulupäivän tapahtumat nostivat jälleen Venäjän varjolaivaston aiheuttamat riskit Suomenlahdella puheenaiheeksi. Asiantuntijan mukaan laivasto lisää onnettomuusriskiä alueella monin tavoin.

Suomenlahden laivaliikenne on viranomaisten tehovalvonnan alla lukuisten Itämeren alueella tapahtuneiden kaapelivaurioiden johdosta. Tuorein niistä tapahtui joulupäivänä, jolloin Eagle S -aluksen epäillään katkaisseen ja vaurioittaneen Suomen ja Viron välisiä merikaapeleita.

Niin kutsuttu Venäjän varjolaivosto koetaan Itämerellä turvallisuusriskiksi, koska alukset ovat usein heikkokuntoisia ja mahdollinen haveri saattaisi olla Itämerelle hyvin kohtalokas.

Viiden jälkeen -ohjelmassa vierailleen Suomen merivartioston apulaiskomentajan Ilja Iljinin mukaan Venäjän varjolaivaston myötä Suomenlahdella liikkuu paljon aluksia, jotka eivät ole tällä suunnalla aiemmin liikunneet.

– Voi olla, että siellä jossain määrin osaamattomuuttakin. Muutamia läheltä piti -tilanteita on ollut, mutta toistaiseksi ne eivät ole realisoituneet vakavampina tapahtumina ja hyvä näin.

Esimerkiksi Suomenlahden harvinaiset sääolosuhteet saattavat olla merenkulkijoille vieraat. Venäjän satamiin liikennöiviltä aluksilta ei Iljinin mukaan myöskään edellytetä minkäänlaista jääluokkaa.

– Eli minkäänlaista jäävahvistusta ei välttämättä ole näissä aluksissa ja sitten, kun Suomenlahti yleensä jäätyy täältä idästä alkaen eli täällä [itäisellä Suomenlahdella] ne jääolosuhteet ovat haastavimmat. Se aiheuttaa tietynlaista riskiä.

Suomenlahti on Iljinin mukaan yksi maailman vilkkaimmista merialueista ja myös lisää onnettomuusriskiä. Isot alukset tarvitsevat välilleen valtavat etäisyydet, jotta niillä on aikaa reagoida toisiinsa. Venäjän varjolaivastoon kuuluvien laivojen on raportoitu kulkevan osin pimeänä eli ne eivät ole aina jakaneet paikannustietojaan.

– Tuollaisilla isoilla tankkereilla pysähtymismatkat ja kääntymissäteet ovat kilometrejä. Kyllä laivan päälliköt haluavat pitää useamman meripeninkulman etäisyyttä toisiin aluksiin.

Katso merivartioston apulaikomentajan Ilja Iljinin haastattelu kokonaan jutun alussa olevalta videolta.

Tuoreimmat aiheesta

Itämeri