Venäjän päävalmentaja Oleg Znarok ei ollut juttutuulella Venäjän Ruotsi-tappion jälkeen.
Jääkiekon World Cupin A-lohko alkoi Ruotsin 2-1-voitolla Venäjästä. Ruotsi meni pelin puolivälin jälkeen nopeasti 2-0-johtoon ja Venäjän kiri alkoi vasta viimeisellä minuutilla.
Aleksandr Ovetshkin toi puoli minuuttia ennen summeria Venäjän maalin päähän ja hän juhli vielä toistamiseenkin. Tasoitusta Ovetshkin ei kuitenkaan saanut, sillä keskustelua herättäneessä tilanteessa hän haroi kiekkoa maalin edessä hanskallaan ja videotarkastelun perusteella se meni suoraan hänen hanskastaan maaliin. Ovetshkin oli jäällä täysin varma siitä, että kiekko otti osuman myös hänen mailaansa, mutta maalia ei koskaan hyväksytty.
Znarok oli tulkin välityksellä kansainvälisen median edessä vähäsanainen.
– En ole nähnyt tilannetta videota. Minä luotan tuomareihin, mutta katsomme ehdottomasti mitä siinä tapahtui, Znarok kommentoi hylättyä maalia.
Joukkueen hyökkäyksen suurimpiin tähtiin lukeutuva Vladimir Tarasenko oli samoilla linjoilla.
– Se oli tuomarin päätös, siitä ei ole järkeä puhua, Tarasenko totesi ESPN:n haastattelussa.
Venäjä ei huippupaikoilla pahemmin juhlinut, mutta Znarok puolusti joukkuettaan.
– Pelaajiemme välillä oli kyllä kemiaa ja yhteispeliä, mutta maalipaikkoja oli melko vähän, valmentaja tuumi.
Venäjä kohtaa jo ensi yönä Leijonat murjoneen Pohjois-Amerikan nuorten pelaajien joukkueen. Znarok kommentoi lyhyesti, ettei ole päättänyt vielä pelaavaa maalivahtia. Hän sanoi, että Sergei Bobrovski pelasi Ruotsia vastaan hyvin.