Counter-Strikessa Cloud9-organisaatiota edustavan venäläispelaajan nimikirjoituksella varustetusta uudesta CS-tarrasta löytyy symboli, jota jotkut pitävät maan sotatoimia puolustavana piiloviestinä. Pelaaja itse kiistää, että hänen nimmarinsa sisältäisi piilomerkityksiä.
Valve julkisti tällä viikolla seuraavan Counter-Striken major-turnauksen odotetut tarrat. Kyseessä on major-turnausten aikaan myytävä virtuaaliesine, joita pelaajat voivat kiinnittää aseisiinsa. Tarroista löytyy jonkin major-osallistujatiimin logo, mutta osa on varustettu myös pelaajien nimikirjoituksilla.
Yhden näistä nimikirjoituksista nosti Twitterissä esille ranskalaistoimittaja Guillaume "neL" Canelo, joka huomautti, että venäläistiimi Cloud9:n Dimitri "sh1ro" Sokolovin nimikirjoitus oli muuttunut viime syksyn versiosta. Uudesta nimikirjoituksesta löytyy nyt alleviivaus, jonka koukeroinen olemus muistuttaa Z-kirjainta.
Kirjain mielletään usein symboliksi, jolla etenkin venäläiset osoittavat tukeaan asevoimiensa hyökkäykselle Ukrainaan. Canelo ei itse ottanut suoraa kantaa siihen, oliko muutos nimikirjoituksessa tahallinen vai ei, mutta totesi sen olevan joka tapauksessa "joko provosoiva tai täysin typerä tilanteeseen nähden".
Lue myös: Potkut kesken ottelun: Pelasiko CS-ammattilainen kännissä?
"Selvästi aivan tavallinen koukerrus"
Sokolov itse kommentoi Twitterissä kohua todeten, ettei tarrassa ole mitään piilomerkitystä. Tarran piirtänyt, Sokolovin aiemmin edustamalle Gambit-organisaatiolle työskennellyt graafikko Pavel Ilyashenko puolestaan väitti, että nimikirjoitus piirrettiin ja lähetettiin Valvelle jo ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan.
Tästä huolimatta someraivo repesi lähes heti Canelon twiitin jälkeen. Ensimmäisten joukosta Caneloa säntäsi moittimaan maailman ykköstiimin FaZen Russel "Twistzz" van Dulken, joka ei ollut mielissään ranskalaistoimittajan vihjailusta.
– Tuohan on selvästi aivan tavallinen koukerrus, joita pelaajat usein lisäävät koristeina. Kuten monet ovat jo vastanneet, he eivät olisi edes katsoneet sitä [nimikirjoitusta] tuolla tavalla ennen kuin sanoit, miten itse sen tulkitsit. Ei tässä ole tapahtunut mitään virhettä shiron [Sokolov] osalta ja uskon, että twiittisi voi itseasiassa olla vahingollinen, van Dulken laukoo kahdessa viestissä.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Valtaosa Twitter-keskustelusta ylipäätään asettui Sokolovin taakse. Lukuisat Canelon Twiittiä kommentoineet tahot huomauttivat, että samantapaisia koristeita ovat käyttäneet lukuisat muut pelaajat jo vuosien ajan sekä myös tämän majorin nimikirjoituksissa.
Tämän ohella huomattavasti Sokolovin koristetta selkeämpiä Z-kirjaimia löytyy pelaajien nimimerkkien joukosta useita ja niistä erittäin monet eivät edes kuulu venäläispelaajille. Tämän kustannuksella Twitterissä vitsaili esimerkiksi van Dulkenin tiimitoveri, virolainen Robin "ropz" Kool.
Lue myös: Yhdellä videopelillä kerättiin Ukrainaan yli 130 miljoonaa euroa – otitko sinäkin osaa?
– Vaadin, että minut canceloidaan, Kool naureskeli vastauksena selostaja Mohan "launders" Govindasamyn leikkimieliselle twiitille, johon hän kokosi Z-kirjaimella varustettuja pelaajanimiä.
Jotkut kommentoijat, kuten CS-selostaja Piotr "izak" Skowyrski ja ukrainalainen entinen ammattipelaaja Danylo "Zeus" Teslenko eivät olleet kuitenkaan yhtä innoissaan. Teslenko lähinnä harmitteli Z-symboliksi mieltämänsä alleviivauksen esiintymistä, siinä missä Skowyrski antoi Cloud9-pelaajille täyslaidallisen.
– Kyllä kaikki nykyään tietävät, mitä tuo Z-kirjain meinaa. Myös Cloud9:n pelaajat. Ei tässä tilanteessa voi tehdä tällaisia "mokia", Skowyrski päivitteli.
Toisaalta näihinkin viesteihin saatiin jälleen vastalauseita. Sokolovin alleviivausta erittäin läheisesti muistuttava koriste löytyy esimerkiksi Valven virallisista nimikirjoitusohjeista hyväksyttyjen joukosta.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Mitä tahansa mieltä nimikirjoituksesta onkin, Sokolov ei ainakaan käytöksellään luonut kuvaa sotaa tukevasta kiihkoilijasta. Maailman parhaisiin tarkk'ampujiin kuuluva 20-vuotias siirtyi tiimeineen venäläisen Gambitin alaisuudesta amerikkalaiselle Cloud9:lle, koska venäläisseura suljettiin käytännössä kokonaan ulos kansainvälisistä kisoista.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koko C9-viisikko on joutunut lähtemään Venäjältä, eikä matkustusrajoituksien ansiosta paluuta kotimaahan ole ainakaan lähiaikoina. Tämän ohella myös tarran luonut Ilyashenko on avoimesti jakanut Ukrainan sotaa vastustavaa materiaalia Twitter-tilillään.
3:30