Veneilijä jäi poliisipartion haaviin: Kipparin meriselitys ei pitänyt vettä

3:06img
Tällainen on Helsingin poliisin uusin ja hienoin partiovene. Ville 1:ssä on noin tuhat hevosvoimaa.
Julkaistu 19.06.2023 18:56

Ville Järveläinen

Veneilijällä oli syy ylinopeudelle, mutta virkavalta ei selityksiä kuunnellut.

Helsingin poliisin liikennevalvontaa johtava ylikomisario Dennis Pasterstein kertoi maanantaina Twitterissä poliisin venepartion pysäyttäneen ylinopeutta ajaneen veneilijän.

Veneilijällä oli 10:n kilometrin tuntinopeusalueella vauhtia 30 km/h, minkä lisäksi hän ohitti siltatyömaan kapeikossa purjeveneen ohittamiskiellosta huolimatta.

Kulosaaren kasinon kohdalla kuljettaja puolestaan aiheutti kovia aaltoja vaarantaen muita vesilläliikkujia.

Lue myös: Moottoripyöräpoliisin hurja kiihdytys Itäväylällä tallentui videolle – vauhtia lähes 200 km/h

Pastersteinin mukaan kuljettaja perusteli ylinopeuttaan veneensä teknisellä ongelmalla.

Ei voinut ajaa hiljempaa, kun akkuongelma ja moottori meinasi sammua, selitys ei kelvannut venepoliisille, Pasterstein totesi.

Kuljettajalle määrättiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 12 päiväsakkoa, mistä tulisi esimerkiksi 2 500 euron nettotuloilla maksettavaa noin 450 euroa.

Katso julkaisu alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Suomalaisfirma rakensi Helsingin poliisille 750 000 euron hintaisen menopelin, jossa on tuhat hevosvoimaa tehoa – oletko jo bongannut?

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne