Veneilykausi käynnistyy tänä viikonloppuna: Tällaisia veneilijöiden vaaratilanteita merivartiosto kohtaa – yksi virhe toistuu joka vuosi

4:27img
Älä tee näitä virheitä! Katso videolta, minkälaisia hälytyksiä merivartiostolle tulee.
Julkaistu 17.04.2021 13:49
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Merivartiosto odottaa veneilykauden käynnistyvän kunnolla tänä viikonloppuna.

Veneilyn suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja Suomi on yksi maailman venetiheimmistä maista. Varsinkin Helsingin edustalla on ajoittain huomattavia ruuhkia veneilijöiden reiteillä.

Helsingin merivartioaseman päällikkö Patrik Liljekvist kertoo MTV Uutisille, että merivartiosto varautuu tänä viikonloppuna venekauden alkuun.

– Odotamme vesillelaskun lähtevän tämän viikonlopun aikana kunnolla käyntiin, kertoo Liljekvist.

Lue myös: Airiston veneturman tuomio julki: Moottoriveneen kuljettajalle ehdollista vankeutta

Kiireen vuoksi voi joutua merihätään

Yksi virhe on hänen mukaansa selvästi yleisin vuodesta toiseen.

– Mennään kiireellä vesille, eikä huolleta veneitä tai koneita, jonka takia joudutaan merihätään, kertoo Liljekvist.

– Lumipalloefekti on hyvin havaittavissa. Pienestä asiasta voi lähteä todella iso tapahtumaketju liikkeelle.

Liljekvistin mukaan lämpöisenä kesäpäivänä heillä pitää kiirettä, sillä hälytyksiä tulee ympäri vuorokauden.

Minkälaisia virheitä ja vaaratilanteita veneilijät aiheuttavat vesillä? Katso ylhäällä olevalta videolta Helsingin merivartioaseman päällikön haastattelu!

Tuoreimmat aiheesta

Veneet ja laivat