Arvio irtisanottavien määrästä pysyi samana kuin ennen yt-neuvotteluita.
Verohallinnon yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet, virasto tiedotti torstaina. Neuvottelujen lopputuloksena Verohallinto arvioi, että enintään 200 henkilöä irtisanotaan. Arvio irtisanottavien määrästä pysyi samana kuin ennen yt-neuvotteluita.
Neuvotteluissa selvisi, että noin 30 irtisanomisuhan alla olevaa henkilöä voidaan sijoittaa töihin toiselle paikkakunnalle. Verohallinnon mukaan päätökset irtisanomisista ja mahdollisista virkajärjestelyistä pyritään tekemään tämän vuoden puolella.
Syyskuussa alkaneiden yt-neuvottelujen piirissä oli kaikkiaan 900 verotus- ja hallintotehtävissä työskentelevää virkamiestä.
Verohallinnon mukaan irtisanomiset kohdistuvat tehtäviin, joissa työt ovat pysyvästi vähentyneet muun muassa automatisaation, työtapojen muokkaamisen ja uudelleenjärjestelyjen takia. Tilanteeseen vaikuttavat valtionhallinnon säästöt.