Verottajalle kesätöihin? "Taxation Island Suomi" kerää huomiota: "Syy, miksen enää valita verojen maksamisesta"
Verottaja kosiskelee kesätyöläisiä Temptation Island Suomea mukailevalla videolla.
Luottamus, yhteistyö, yhteinen kesä. Näillä sanoilla alkaa Verohallinnon kesätyöilmoitus, jonka oheen on kehitetty tv-katsojille varmasti tutulta vaikuttava video.
Temptation Island Suomea mukaileva, jo 54. tuotantokauteen ehtinyt "Taxation Island Suomi" lupailee pitkää, kuumaa kesää viraston viettelyksissä. Tarjolla on myös uusia kollegoita, kuten "aina liekeissä oleva virkailija Kasim Uronen". Nimi on anagrammi TIS-juontaja Sami Kurosen nimestä. Muitakin hahmoja klipillä toki esiintyy.
– Paljon sä tarviit käsittelyaikaa? Meillä se on nimittäin aika pitkä, videolla työntekijä Suski sanoo ja tönäisee samalla kynäpurkin pöydältä lattialle.
Tero puolestaan lupailee katsojalle "maksu- ja muitakin järjestelyjä".
– Jos tuut meille töihin, susta voi tulla paitsi maksaja, myös saaja, Talvi sanoo.
"Hienosti saimme ihan oikeita verosihteereitä ja virkailijoita esiintymään"
Parodiat ovat Verohallinnolle tuttua kauraa – aikaisemmin niitä on tehty esimerkiksi Ostos-tv:stä ja somessa suosituista My Day -videoista.
– Parodiat ovat huumorissamme usein herkullinen lähtökohta. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Tempparit, Nanna Jussila Verohallinnon viestinnästä kertoo.
"Temppareista" löytyi helposti erilaisia heittoja tai sanamuotoja, joista saatettiin väännellä veromaailmaan sopivia muunnoksia. Videolla mainittu "54. tuotantokausi" viittaa Verohallinnon edeltäjän, Verohallituksen, perustamisvuoteen 1970. Uutta kautta klipillä mainostavat ihmiset ovat oikeita virkailijoita.
– Hienosti saimme ihan oikeita verosihteereitä ja virkailijoita esiintymään. Nimet on kyllä muuteltu, mutta he olisivat niitä tulevia kollegoita, Jussila vinkkaa.
Osa videon suunnittelua oli tietenkin kohderyhmä: kesätyöikäiset, yleensä siis alle 30-vuotiaat ja opiskelijat. Trailerin ajateltiin vetoavan heihin.
Yllättäen Taxation Island Suomi on vienyt muidenkin sydämet.
"Nää videot on syy, miksen enää valita verojen maksamisesta"
Video on kerännyt runsaasti huomiota erilaisilla somealustoilla.
– Tää on se, mitä mä oon aina halunnut, TikTokissa vakuutellaan.
– No nyt on kunnon taideteos, videota kommentoidaan.
– Oikeesti nää videot on syy, miksen enää valita verojen maksamisesta, kolmas käyttäjä toteaa.
– Mulla on jo vakityö, mut harkitsen kaiken jättämistä ja kesätyöpaikan hakemista verohallinnosta, neljäs lupaa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
– Suurin osa somekommenteistamme on jo positiivisia tai neutraaleja, mutta nyt on tullut poikkeuksellisenkin paljon positiivista palautetta. Ihmiset pitävät hauskoista sisällöistämme, vaikka itse eivät olisi kesätyön kohderyhmää, Jussila sanoo.
Hän toivoo, että video innostaa kansalaisia myös verouran pariin.
– Toivottavasti ihmiset uskaltavat hakea meille! Lyhyt kesän kokeilujaksohan voi olla alkuun ihan hyvä, jos haluaa testata, miltä valtion virkailijan työ vaikuttaisi.
Katso myös: Hitti tämäkin – uskoisitko, että tällaisella videolla tienaa miljoonia?
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää