Vesirokkorokotukset alkavat syyskuussa – THL: Rokottamalla säästetään 16 miljoonaa vuosittain

Vesirokko
Lehtikuva
Julkaistu 30.03.2017 13:08

MTV UUTISET - STT

Kutiavien rakkuloiden raapiminen ja kuumeessa kärvistely jää tulevaisuudessa väliin useimmilta suomalaislapsilta, sillä kansalliseen rokotusohjelmaan on lisätty vesirokkorokote. Yleiset rokotukset alkavat syyskuussa ja rokote annetaan maksutta kaikille 1,5-11-vuotiaille lapsille, jotka eivät ole sairastaneet tautia. Jos kattavuus saadaan hyväksi, voi virus alkaa hävitä.  

Tähän asti vesirokkoa on podettu Suomessa noin 57000 kertaa vuodessa. Vesirokkorokote on ollut Suomessa saatavilla jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta se on pitänyt hankkia itse. Näin ollen vain noin viisi prosenttia lapsista on rokotettu tautia vastaan.  

Useimmat ehtivät saada rokotuksen tai potea taudin ennen kuin täyttävät kaksitoista. Vuosittain tulee kuitenkin joitakin aikuistartuntoja. Jotkut virusta väistäneet saavat taudin vasta omilta lapsiltaan. 

– Lapsella vesirokko on noin viikon tauti, josta seuraa kuumetta ja 250-500 rakkulaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Tuija Leino

Aikuisilla tauti on selvästi vaarallisempi. Aikuisilla se aiheuttaa korkeamman kuumeen ja pitemmän taudin, johon tarvitaan viruslääkitys. Myös aivotulehdus on tuntuvasti yleisempi aikuisilla. 

Käytetty pitkään Yhdysvalloissa 

Vaarallisinta on, jos vesirokko tarttuu odottavaan äitiin. 

– Raskaana oleville tauti on vakava ja voi aiheuttaa sikiövaurioita alkuraskaudessa, raskausviikoilla 13-20. Näissä tapauksissa noin yksi 50:stä sikiöstä saa synnynnäisen vesirokon johon liittyy pienipäisyys, älyllinen kehitysvammaisuus, lyhyet raajat, arpeutunut iho ja sokeus, sanoo Leino. 

Loppuraskauden aikana vaarana on, että vauva saa yleistyneen vesirokon suolistossa. Ilman hoitoa siihen kuolee kolmasosa lapsista. 

Suomessa käyttöön tuleva rokote on ollut käytössä muualla maailmassa jo pitkään. Kyseessä on elävä rokote, josta voi saada lieviä oireita, kuumetta, pari rakkulaa tai ihon punoitusta. 

– Tämä on erittäin hyvin siedetty rokote. joka on ollut Yhdysvalloissa rokotusohjelmassa vuodesta 1995, Leino totesi. 

Kun rokotus on olemassa ja tarjolla, ei sen ottamista ole Leinon mukaan mitään syytä vältellä. 

– Kun rokote on olemassa, on turha arpoa, että tuleeko lapselle kova tauti. Ei se kenellekään kiva tauti ole. Väkisin tulee viikon poissaolo.  

THL:ssä on laskettu, että vesirokkorokotukset säästävät vuosittain 16 miljoonaa euroa yhteiskunnan kustannuksia. Vanhempien poissaoloja töistä tarvitaan noin 76 000 päivää vähemmän.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa