Vettel löi Räikkösen hurjan Ferrari-ennätyksen

Sebastian Vettel, 2015, Brasilia, Ferrari
imago/HochZwei/ All Over Press
Julkaistu 15.11.2015 21:46
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Sebastian Vettelistä tuli Brasiliassa kaikkien aikojen eniten palkintopallisijoituksia ensimmäisellä Ferrari-kaudellaan ottanut kuljettaja.

Kolmossija oli Vettelille kauden 13. palkintopallisija. Aiemmin Ferrarin sisäinen ennätys oli Kimi Räikkösen nimissä suomalaisen mestaruuskaudelta 2007, jolloin Räikkönen juhli korokkeella 12 kertaa.

Räikkösen puolustukseksi on kuitenkin todettava, että kaudella 2007 ajettiin vain 17 osakilpailua, kun taas Interlagosin kisa oli jo 18:s tämän kauden kaikkiaan 19 osakilpailusta. Lisäksi Räikkönen voitti kyseisellä kaudella kuusi kisaa Vettelin tämän hetken kolmea vastaan.

Podiumsijoituksissa Vettel on neljäs vähintään 13 kertaa kolmen parhaan joukkoon sijoittunut Ferrari-kuski. Samaan ylsi myös Fernando Alonso kaudella 2012, jolloin ohjelmassa oli 20 osakilpailua.

Koko F1-sarjan ennätys on Michael Schumacherin nimissä vuodelta 2002. Schumi nousi tuolloin palkintopallille kaikissa ajamissaan 17 kisassa. Vettel sivusi tuota ennätystä oltuaan vuonna 2011 Red Bullilla 17 kertaa korokkeella 19 kisasta.

Vettelin ja Alonson edellä Ferrarin tilastossa on lisäksi Rubens Barrichello, joka oli kaudella 2004 Schumacherin vanavedessä 14 kertaa palkintopallilla.

Tuoreimmat aiheesta

F1