Räikkönen edelleen Unkarin podiumkuningas

Kimi Räikkönen, 2005, Unkari
Kimi Räikkönen juhlii Unkarin GP:n voittoa vuonna 2005. Toiseksi sijoittui Michael Schumacher ja kolmanneksi Ralf Schumacher.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 24.07.2015 10:19

MTV SPORT

Kimi Räikkönen on formula ykkösten nykykuskeista useimmin juhlinut Unkarin GP:n palkintopallilla.

Räikkönen on noussut Hungaroringillä palkintopallille kaikkiaan seitsemän kertaa. Häntä lähimpänä ovat Mercedeksen Lewis Hamilton sekä nykyisin McLarenilla ajava Fernando Alonso, jotka molemmat ovat päässeet podiumille viidesti.

Ferrarin suomalaiskuskin ainoa voitto Unkarissa on vuodelta 2005. Sen lisäksi hän on sijoittunut toiseksi vuosina 2003, 2007, 2009, 2012 ja 2013. Hänellä on myös yksi kolmossija on vuodelta 2008.

Nykykuskeista eniten voittoja Unkarissa on kerännyt Hamilton, joka on neljällä voitollaan myös kaikkien aikojen tilastojen jaetulla kärkisijalla Michael Schumacherin kanssa. Mikäli Hamilton onnistuu voittamaan tänä viikonloppuna, hän nousee yksin tilastokärkeen. Brittikuski on voittanut kisan kolmesti McLarenilla (2007, 2009 ja 2012) ja kerran Mercedeksellä (2013).

McLarenilla nykyisin ajava Jenson Button on voittanut Unkarissa kahdesti, vuosina 2006 ja 2011. Neljästä maailmanmestaruudestaan huolimatta Ferrarin Sebastian Vettel on ollut Unkarin palkintokorokkeella ainoastaan kolme kertaa urallaan. Hän ei ole myöskään ikinä voittanut kyseistä osakilpailua.

Tuoreimmat aiheesta

Unkarin GP