Sebastian Vettel käänsi Ferrarin sisäisen taiston ja Monacon GP:n voiton edukseen. Pääosaa näytteli saksalaisen varikkotaktiikka.
Paalumies Kimi Räikkösen takana kilpailun alkuvaiheet ajanut saksalainen takoi hurjia kierroksia suomalaisen poistuttua edestään varikolle. Tämä riitti nostamaan hänet oman stopin jälkeen kilpailun kärkipaikalle.
Monet kokivat Ferrarin pelanneen tahallisesti Vettelille paremman taktiikan, mutta kuljettaja ei itse allekirjoittanut väitettä. Hänen mukaansa kärkijoukon pysyminen tiiviinä kilpailun alkuvaiheessa nousi lopulta ratkaisevaan rooliin.
- Varikkotaktiikka ei ollut suunniteltu juttu. Tarkoitukseni oli vetää niin lujaa kuin mahdollista Kimin poistuessa edestäni. Luulen hänen reagoineen takana ajaneen (Valtteri) Bottaksen aiempaan varikkokäyntiin, Vettel analysoi.
Vettel menetti suuren johtoasemansa turva-auton tultua radalle kilpailun loppuhetkillä. Tämä asetti omat lisähaasteensa.
- Kun nämä renkaat viilenevät, on olo kuin jäällä ajaisi. Mutta parin varovaisen kierroksen jälkeen pito palasi ja sen jälkeen oli helpompaa. Nyt nautimme tästä tuloksesta, edessä on varmasti hauska ilta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.