Video havainnollistaa, millaisesta syysmyrskystä nyt on kyse: "Kun tämä kamera on märkä, tietää, että vettä tulee poikittain"

2:01img
Julkaistu 09.10.2024 18:08
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Suomessa ja etenkin pääkaupunkiseudulla myrskyää nyt kunnolla. Tarjoamme aiheesta havainnollistavan videon.

– Kun tämä kamera on märkä, silloin tietää, että vettä tulee poikittain, Viiden jälkeen -ohjelman juontaja Lauri Kottonen kommentoi kuvaa MTV:n uutistalon katolta Helsingin Vallilasta.

MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että tuuli on yltynyt myrskylukemiin merellä ja myrskypuuskia voi tulla paikoin myös maalla ainakin etelärannikolla ja Itä-Suomessa. Kovin puuska, 27,7 metriä sekunnissa on tänään mitattu Enontekiöllä, mutta myös etelässä on päästy 26 metriin sekunnissa.

Torstaina samainen Helsingin Vallilan maisema voi jopa tulvia, jos tuuli puhaltaa syksyn lehtiä puista riittävän tehokkaasti.

– Lehtiä kadulla, sitten tulee vettä ja viemärit tukossa, Viiden jälkeen -juontaja Mikko Suursalmi havainnollisti.

– Nyt saattavat myös trampoliinit lentää, Kottonen maalaili.

Suomen oloihin keskiviikon myrsky on toki tuntuva, mutta verrattuna Floridaan pian iskevään Miltoniin puhuri on silti perin mieto. Miltonin myrskypuuskat kun ovat yltäneet 70 metriin sekunnissa.

Videolta voit katsoa myös, millaisia vaurioita erilaisissa tuulten nopeuksissa voi syntyä.

MTV seuraa syysmyrskyn etenemistä tässä artikkelissa.

Tuoreimmat aiheesta

Myrskyt