Video: Kaikki Oscareiden jälkipyykistä – ”Elokuva-akatemian täytyy herätä”

Leo4
Julkaistu 29.02.2016 10:36

MTV VIIHDE

Oscar-palkinnot jaettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 88. kerran. Episodi-lehden toimituspäällikkö Jussi Huhtala kommentoi, menivätkö palkinnot oikeisiin osoitteisiin.

Elokuvalehti Episodin toimituspäällikkö Jussi Huhtala kävi MTV.fin haastateltavana ja puimassa vuoden 2016 Oscar-gaalan annin.

Huhtala totesi, että palkinnot jakautuivat suurelta osin odotetulla tavalla. Hänen mielestään Oscareissa on usein suuremmassa roolissa itse gaala ja sen tarjoama show.

Muutamia yllätyksiä gaalaan kuitenkin mahtui. Ennakkosuosikki Sylvester Stallone ei saanut palkintoa sivuosastaan elokuvassa Creed.

– Olisin jotenkin toivonut, että Stallone olisi voittanut, kun se olisi ollut tavallaan vähän sellainen elämäntyöpalkinto. Hänhän on ollut viimeksi ehdolla vuonna 1976 valmistuneesta elokuvasta. Tämä olisi ollut ehkä viimeinen mahdollisuus voittaa, Huhtala harmitteli.

Mark Rylance oli vahva ennakkosuosikki hänkin. Siinä oli kaksi kovaa kilpailijaa. Oscar-akatemia äänesti nyt näin. Mutta kultainen maapallo tuli Stallonelle, hän muistutti.

Palkinnot jakautuivat ehdokkaille melko tasaisesti. Huhtala nosti vain yhden elokuvan esille, jolle olisi toivonut enemmän huomiota.

– Olisin toivonut jotain muutakin talouskriisitä kertovalle The Big Shortille, joka voitti parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Sitä saattoi povata jopa parhaaksi elokuvaksi.

Parhaan elokuvan palkinto meni kuitenkin Spotlightille.

Tämän vuoden gaala herätti paljon närää etukäteen, sillä jo toisena vuotena peräkkäin yhtäkään tummaihoista näyttelijää ei ollut ehdokkaana.

– Kyllä vähitellen täytyy tehdä jotain. Oscar-akatemian täytyy herätä ja alkaa miettiä, miten he voisivat alkaa parantaa mustien näyttelijöiden ja muiden vähemmistöjen asemaa. Jollain tavalla akatemiaa pitäisi nuorentaa.

Mikä olisi Huhtalan mielestä hyvä keino nuorentaa akatemiaa? Entä ansaitsivatko pääosa-Oscarit pokanneet Leonardo DiCaprio ja Brie Larson palkintonsa? Ja onko suomalaisella elokuvalla mahdollisuuksia vielä pärjätä Oscareissa?

Katso koko haastattelu otsikon alta.

Tuoreimmat aiheesta

Oscar-gaala