Video: Keväthurmassa karannut lehmälauma katkaisi Riitalta tien Lempäälässä – "Niin vihaisesti katseli meidän autoa, että apua"

2:30img
Keväthurmiossa hyppelevä lehmälauma pääsi karkaamaan aitauksestaan tielle Lempäälässä.
Julkaistu 12.03.2023 11:41(Päivitetty 12.03.2023 12:06)
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Pirkanmaalla Lempäälässä koettiin eilen melkoinen näky, kun keväthurmiossa hyppelevä lehmälauma pääsi karkaamaan aitauksestaan tielle.

Riitta Riikonen oli liikkeellä asuntoautolla Nurmen kylän kohdalla aviomiehensä Ossin kanssa kohdatessaan erikoisen tilanteen:

– Näin, kun lehmä hyppäsi aidan yli ja jäi kiinni siihen. Mutta se pääsi siitä sitten yli hyppäämällä ojaan. Muutama lehmä luisteli siellä jalkakäytävällä.

Riikonen kertoo MTV Uutisille, että lehmät kirmasivat todellisella innolla. Näky oli samaan aikaan mielenkiintoinen, huvittava ja upea.

– Ne juoksivat vastapäätä pellollakin ja olivat aivan innoissaan. Sitten ne tulivat meidän autoamme vasten ja katselivat.

Riikonen kertoo jopa säikähtäneensäkin tilanteessa.

– Sanoin Ossille, että nyt pysähdyt. Sanoin, että katso kun tuossa meidän vieressäkin juoksee lehmät ja nostelevat takajalkoja. Ajattelin, että se vielä potkaisee autoa, mutta ei onneksi. Ja niin vihaisesti yksi sarvipää katseli meidän autoa, että apua. 

Edes ruoka ei hillinnyt huumaa

Riikonen kertoo nähneensä, kun lehmiä koitettiin houkutella ruokasankojen kanssa takaisin aitaukseen. Keväthuuma kuitenkin voitti nälän ja ajatuksen aitaukseen palaamisesta, sillä lehmät vain jatkoivat kirmailuaan tiellä.

– Pari lehmää vähän haisteli ruokaa, mutta ei kuin takaisin maantielle vaan ne lähtivät, Riikonen naurahtaa.

Riikonen kertoo, että innostunut lehmälauma ei onneksi aiheuttanut vaaratilannetta liikenteelle.

– Autoja meni molempiin suuntiin ja kaikki osasivat pysähtyä ja odottivat että lehmät tajuaisivat, minne niiden pitäisi mennä.

– Aikamme siinä oltiin ja odotettiin. Vastaantulevat autot joutuivat odottamaan vielä enemmän. Mutta eiköhän nuo lehmät iltaan mennessä ole omalla laitumellaan, Riikonen jatkaa.

Pirkanmaan pelastuslaitokselle ei ole tullut tehtävää asian tiimoilta, joten lehmien katukirmaukset Lempäälässä ovat mitä ilmeisimmin sujuneet ilman suurempia ongelmia.

Tuoreimmat aiheesta

Lempäälä