Pitkäpyrstöinen meteori on valaissut yötaivaan kirkkaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä myöhään lauantaina, kertoo Euroopan avaruusjärjestö (ESA). Osa kansalaisista pelästyi erikoista valoilmiötä ja soitti hätäkeskukseen.
Portugalin ja Espanjan yli noin 45 kilometrin sekuntinopeudella, eli noin 162 000 kilometrin tuntivauhtia, kiitänyt taivaankappale paloi ESAn mukaan lopulta Atlantin yllä arviolta 60 kilometrin korkeudessa.
ESA jakoi videon Länsi-Espanjassa Caceresin kaupungin taivaalla kuvatusta tulipallosta viestipalvelu X:ssä eilen sunnuntaina.
ESA kertoi myöhemmin meteorin eli tähdenlennon olevan lähtöisin komeetasta.
Myös espanjalainen Calar Alton tähtitieteellinen observatorio kertoi Andalusian astrofysiikan instituutin alustavan analyysin paljastaneen kohteen olevan komeettaperäinen.
Komeetta eli pyrstötähti on pienehkö aurinkokunnan kappale, joka muistuttaa asteroidia, mutta koostuu pääasiassa jäästä. Asteroidi on varsinaista planeettaa pienempi ja meteoroidia suurempi kivinen kappale, joka kiertää Aurinkoa.
Lue myös: Tutkijoilta yllättävä havainto: Kaukaisella eksoplaneetalla on todella pitkä häntä
Osa ihmisistä hätääntyi
Espanjassa ja Portugalissa useilla paikkakunnilla kuvatuissa ja sosiaalisessa mediassa levinneissä videoissa näkyy, kuinka kohde ylittää yötaivaan suurella nopeudella ja valaisee sitä kirkkailla sinisen ja vihreän sävyillä.
Tulipallo kuvattiin muun muassa ulkoilmakonsertissa Portugalin Barcelosin kaupungissa.
Yksi Lissabonissa ”ulkoavaruudesta saapuneen vierailijan” nähnyt kuvaa häikäisevän ilmiön olleen kuin elokuvasta.
Madridissa sijaitsevan Espanjan 112-hätäpalvelun tiedottaja puolestaan kertoi Europa Press -uutistoimistolle saaneensa useita puheluita oudosta valoilmiöstä pelästyneiltä ihmisiltä.
Lue myös: Yhdysvallat haluaa Kuulle oman aikavyöhykkeen
Meteori voi aiheuttaa maassa tuhoa
Lauantaina taivasta valaissutta meteoria vain hieman suurempi esine voi aiheuttaa suurta tuhoa, jos se räjähtää esimerkiksi suurkaupungin päällä.
Vuonna 2013 Maan ilmakehään syöksyi noin 10 000 tonnin painoinen, halkaisijaltaan 15–17 metrin kokoinen kappale, joka räjähti noin 30–50 kilometrin korkeudessa Venäjän Tšeljabinskin kaupungin yllä.
Yhdysvaltain avaruushallinnon NASAn asiantuntijoiden arvion mukaan räjähdyksessä vapautui energiaa 500 kilotonnia, joka vastaa noin 30:a Hiroshimaan toisessa maailmansodassa pudotettua atomipommia.
Asteroidin jäänteitä putosi tuolloin ainakin kolmeen eri paikkaan, ja räjähdys aiheutti yli tuhannen ihmisen loukkaantumisen.
Euroopan avaruusjärjestön mukaan tänä viikonloppuna taivasta valaisseen meteorin sirpaleet eivät todennäköisesti päätyneet maahan asti.