Maapallo nappaa itselleen pian uuden mini-Kuun.
Asteroidi 2024 PT5 tulee kiertämään maapalloa 53 päivän ajan tänä syksynä, arvioivat tutkijat American Astronomical Societyn (AAS) julkaisussa.
Asteroidi havaittiin hiljattain Havaijin yliopiston Asteroid Terrestrial-Impact Alert System (ATLAS) -järjestelmällä.
Yleensä Maata lähestyvät asteroidit lentävät ohitsemme tai osuvat ilmakehään palaen kauniina tähdenlentona. Joskus ne ovat myös osuneet, kuten dinosaurusten joukkosukupuuton aiheuttanut asteroidi 66 miljoonaa vuotta sitten.
Mutta joskus käy niin, että Maan painovoima nappaa asteroidin, joka jää kiertämään sitä Kuun tavoin. Niille on annettu nimitys "mini-Kuu".
Näin käy asteroidi 2024 PT5:lle, joka tutkijoiden mukaan kiertää Maata 25. syyskuuta alkaen, kunnes marraskuun lopussa se vapautuu Maan painovoimasta ja karkaa kauas avaruuteen.
Asteroidi on vain noin 10 metrin kokoinen halkaisijaltaan, joten tätä mini-Kuuta ei pysty paljain silmin näkemään.
Mutta tällä mini-Kuulla saattaa olla harvinaisen tiivis yhteys oikeaan Kuuhumme, kertoo Paul Chodas Nasan Jet Propulsion Laboratory -tutkimuslaitokselta New York Timesille.
Sen aiemmat liikeradat nimittäin antavat ymmärtää, että se saattaa olla pieni palanen oikeaa Kuuta, joka on aiemmin irronnut siitä törmäyksen yhteydessä.
Maapallon läheisyydessä vilkas asteroidiliikenne
Osa tutkijoista on kuitenkin kyseenalaistanut, kelpuutetaanko asteroidi 2024 PT5 mini-Kuuksi. Se ei kierrä Maan ympäri kokonaista ympyrää, vaan hevosenkenkää muistuttavan kiertoradan.
Joka tapauksessa nämä mini-Kuut ovat tutkijoiden suuren mielenkiinnon kohteena, sillä Maapallon lähistöllä on varsin vilkasta liikennettä.
Planeettamme turvallisuutta seuraavat tutkijat ovat pääasiassa kiinnostuneita yli 140 metrin halkaisijan asteroideista, koska sellaisen törmäys voisi tuhota kokonaisia kaupunkeja. Tällaisia asteroideja arvioidaan olevan Maan läheisyydessä noin 25 000 ja pienempiä miljoonia.
Tutkimusten mukaan katastrofaalisen törmäyksen todennäköisyys on kuitenkin hyvin pieni.
Varmuuden vuoksi Maan suojaksi kehitetään turvajärjestelmiä. Vuonna 2022 Nasa törmäsi Dart-luotaimella Dimorphos-asteroidiin testatakseen, voisiko Maata uhkaavan asteroidin kurssia muuttaa.
Lisäksi asteroidit sisältävät arvokkaita mineraaleja ja metalleja, joita avaruusyhtiöt ja tutkimuslaitokset toivovat pääsevänsä tulevaisuudessa hyödyntämään.
Uusimmat
-
13:41
Kontulan poliisioperaatiosta uutta tietoa: Henkilö aseistautunut, kerrostalon piha eristetty
-
13:29
Kymi Ringillä ajetaan MM-osakilpailu ensi kesänä
-
13:08
Kuningatar Margareeta joutui sairaalaahoitoon
-
13:03
Kuvat näyttävät Euroopan tuhoisien tulvien ja myrskyjen jäljet – pahin voi olla vielä edessä
-
12:57
SM-liiga-alun yllätyspelaaja tekee tuhoa salakavalasti – pöytään "todella kovaa" faktaa
-
12:30
Sähköpotkulaudalla sattuu vakavampia ja kalliimpia henkilövahinkoja kuin polkupyörällä – promilleraja valmistelussa
-
12:16
Aleksander Barkov poikkeuksellisessa tilanteessa – "Sitä kaikki haluavat"
-
12:00
Tältä näyttää Aku Louhimiehen uusi Konflikti-suursarja
-
11:30
Palomies Harrilta vakava varoitus: Ämpärissäsi voi kyteä palopommi!
-
11:29
IS ja IL: Katri Helena ja Tommi Liimatainen: Avoliitto
-
11:27
Apulaisoikeuskansleri: Terveydenhuoltoon ei saa yhteyttä kuten laki edellyttää
-
11:26
Poliisitehtävä koulussa: Oppilas esitteli ilma-asetta
-
11:17
Kankaanpään terrorismirikoksista syytetty 28-vuotias puolustautuu: Natsiestetiikka "miellyttää silmää"
-
11:06
Erika Vikmanilla erikoinen toive sukunsa historiasta: "Löytäisin siitä tosi paljon samaistumispintaa"
-
10:59
Hizbollah kertoo 20 jäsenensä kuolleen – MTV seuraa Libanonin tilannetta
-
10:56
Poliisi varoittaa vanhempia vaarallisesta Tiktok-haasteesta: "Pahimmillaan voi aiheuttaa junan suistumisia"
-
10:54
Espoossa ampumavälikohtaus – yöllisellä tehtävällä poliisipartioita eri puolilta Uuttamaatta
-
10:51
Valkeakosken teinisurma käräjille – tällaisista rikoksista 15-vuotiaan surmasta epäiltyä syytetään
-
10:47
Tämä Ukrainan isku oli niin valtava, että sitä pidettiin maanjäristyksenä
-
10:40
BBC: Useat naiset syyttävät Mohamed Al Fayedia raiskauksista – "Hän oli hirviö"
-
Lataa lisää