Video: MTV sai haltuunsa harvinaista videomateriaalia – Red Arrows esiintyi Kaivopuistossa 47 vuotta sitten

0:54img
Julkaistu 08.06.2017 18:58
Toimittajan kuva

Petra Nykänen

petra.nykanen@mtv.fi

Britannian Kuninkaallisten ilmavoimien taitolentoryhmä Red Arrows esiintyi Kaivopuistossa vuonna 1970. Matti Korjula ikuisti tapahtuman tuolloin kaitafilmille. Perjantaina ”Punavasamat” palaavat Suomen taivaalle Ilmailumuseon järjestämässä lentonäytöksessä.

Korjulan mukaan 47 vuoden takainen lentonäytös oli päätähuimaava.

– Koneet lensivät uskomattoman lähellä maata väistellen purjeveneiden mastoja.

Vastaavanlainen näytös ei olisi Korjulan mukaan enää tänä päivänä mahdollinen.

– Turvallisuusmääräykset ovat tulleet huomattavasti ankarimmiksi. Nykypäivän näkökulmasta vuoden 1970 näytös oli täysin poikkeuksellinen.

Korjula on innokas lentäjä itsekin. Parasta lentämisessä on hänen mukaansa irtaantuminen maanpinnasta.

– Kaikki huolet ja murheet jäävät alas, kun lentäessä on aivan omassa maailmassaan. Lentämistä voisi ehkä verrata huumeeseen. Siihenkin tulee riippuvuus.

Korjula odottaa perjantain lentonäytöstä ja Red Arrowsin paluuta Helsinkiin mielenkiinnolla. Hän arvelee, että näytös on nyt hiotumpi kuin 47 vuotta sitten.

– Silloin Red Arrows oli ollut toiminnassa vain viisi vuotta, ja nyt sillä on yli 50-vuotinen tausta.

1:29img

Red Arrowsin lisäksi Kaivopuiston lentonäytöksessä esiintyvät muun muassa Suomen ilmavoimien taitolentoryhmä Midnight Hawks ja Finnairin Airbus A350 -matkustajakone.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa