Ainakin kuuden ihmisen arvioidaan kuolleen Israelin iskussa lentokentälle.
Israel iski tapaninpäivänä Sanaan kansainväliselle lentoasemalle Jemenissä. Uutistoimisto Reutersin paikalta julkaisema videomateriaali näyttää, että terminaalin ja lennonjohtotornin vaurioituneen iskussa pahoin. Matkalaukkujen seassa on verijälkiä. Lentokentän pihassa olevissa ajoneuvoissa on luodinreikiä.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan ilmaiskut tappoivat lentokentällä ainakin kuusi ihmistä. Arviot kuolleiden ja loukkaantuneiden määristä vaihtelevat. Loukkaantuneita on kymmeniä.
Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus oli lentokentällä yhdessä muun YK:n henkilöstön kanssa valmistautumassa lennolle. Yksi iskuista osui lentokentän lähtöaulaan, joka oli Tedrosin mukaan lähellä hänen seuruettaan.
Tedros johti Jemenissä YK-delegaatiota, joka oli keskustelemassa Jemenin humanitaarisesta tilanteesta.
Lue myös: Israelin tapaninpäivän iskuissa Gazaan kuoli ainakin 45
Kostoisku huthikapinallisia kohtaan
Israelin asevoimien mukaan isku oli kohdistettu huthikapinallisten sotilasinfrastruktuuriin. Iranin tukemat Jemenin huthikapinalliset ovat tehneet vuoden aikana toistuvasti iskuja Israelia sekä Punaisenmeren kautta kulkevaa laivaliikennettä vastaan.
Huthit ovat Iranin tukema aseellinen poliittinen ja uskonnollinen ryhmä. Ryhmä on hallinnut suurta osaa Länsi-Jemenistä – mukaan lukien pääkaupunki Sanaa – sen jälkeen, kun kansainvälisesti tunnustettu hallitus syrjäytettiin vuonna 2015.
Israel iski tapaninpäivänä lentokentän lisäksi Jemenin satamiin ja voimalaitoksiin.
Lähteet: BBC, Reuters, STT