YK:n mukaan tilanne Israelin iskujen runtelemassa Gazassa on kauhistuttava ja apokalyptinen.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres varoitti palestiinalaisten Gazassa kohtaamien olosuhteiden saattavan olla vakavimpia kansainvälisiä rikoksia. Kairossa Egyptissä luetussa lausunnossa Guterres vaati pysyvän ja kestävän rauhan rakentamista Gazaan ja myös laajemmin Lähi-itään.
– Aliravitsemus rehottaa. Nälänhätä on välittömästi uhkaava. Samaan aikaan terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut, sanoi Guterres.
Guterres muistutti, että Gazassa on nyt maailman korkeimmat lukemat lapsille tehdyistä amputaatioista.
– Monet lapset menettävät raajoja ja joutuvat läpikäymään leikkauksia jopa ilman puudutusta ja nukutusta, Guterres sanoi.
Guterres painotti konfliktin hirvittäviä vaikutuksia ja peräänkuulutti tarvetta välittömälle kansainväliselle toiminnalle. Hän muistutti, että kansainvälisillä avustusjärjestöillä on ollut vaikeuksia saada apua perille Gazaan.
Israelin on syytetty estävän avustuskuljetusten pääsemistä Gazaan. Israel puolestaan on syyttänyt avustusjärjestöjä niiden kyvyttömyydestä jakaa suuria määriä apua.
Guterres kommentoi asiaa sanomalla, että avustuskuljetusten vaikeuksissa päästä Gazaan ei ole kyse logistiikkakriisistä, vaan ennemminkin poliittisen tahdon ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden perusperiaatteiden kunnioittamisen kriisistä.
Israelin toimintaa tutkiva YK:n erityiskomitea sanoi marraskuussa, että Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.
Libanonin tulitauko rakoilee
Israel vaikuttaa jatkaneen iskujaan myös Libanonissa.
Libanonin terveysministeriön mukaan yksi ihminen on kuollut Israelin tekemässä iskussa Etelä-Libanonissa. Valtiollisen median mukaan isku osui moottoripyörään.
– Israelin vihollisisku Jdeidet Marjayouniin tappoi yhden ihmisen, sanoi ministeriö lausunnossaan.
Libanonin asevoimat puolestaan kertoi aiemmin tänään maanantaina, että yksi libanonilainen sotilas haavoittui Israelin lennokki-iskussa.
Libanonin mukaan Israelin isku osui maan itäosassa Hermelin alueella olleeseen armeijan puskutraktoriin.
Tiedot iskuista tulivat vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun Israel ja Libanonissa toimiva äärijärjestö Hizbollah sopivat tulitauosta.
Israelin ulkoministeri Gideon Saar kuitenkin torjui maanantaina syytökset tulitauon ehtojen rikkomisesta. Saar väittää lausunnossaan Israelin toimivan vastauksena "Hizbollahin rikkomuksiin, jotka vaativat välittömiä toimia".
Tulitauosta sovittiin runsaan vuoden jatkuneiden yhteenottojen jälkeen. Valtaosa Libanonissa kuolleista tuhansista uhreista kuoli viime viikkojen aikana, kun Israel kiihdytti ilmaiskujaan ja hyökkäsi sinne myös maajoukoilla.
Lennot yhä tauolla
Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa ilmoittaa jatkavansa Israelin Tel Aviviin menevien lentojen keskeytystä tammikuun loppuun saakka. Ilmoitus koskee kaikkia Lufthansa Groupin alaisia yhtiöitä, kuten Swiss, Austrian Airlines ja Eurowings.
Lufthansa on toistuvasti jo kuukausien ajan perunut Lähi-itään suuntautuvia lentojaan alueen epävakaan ja jännitteisen tilanteen takia. Keskeytyksiä on Tel Avivin lisäksi muun muassa Iranin Teheraniin ja Libanonin Beirutiin suuntautuvissa lennoissa.
Myös monet muut eurooppalaiset lentoyhtiöt ovat kertoneet lentojen keskeyttämisistä.
Lue myös:
YK: Tuhannet lapset kärsivät akuutista aliravitsemuksesta Gazassa
Israelin entinen puolustusministeri syyttää maan johtoa etnisestä puhdistuksesta Gazassa
Aleppon valtaus on isku Putinin maineelle ja Venäjän toivon loppu
Juttua täydennetty 2.12.2024 kello 17.36.