Helsingin Olympiastadionilla järjestetyn PMMP:n konsertin jälkeen todistettiin kiistanalainen välikohtaus, kun HIFK:n U16-juniorijoukkueen taustahenkilöiden toiminta Nordenskiöldin jäähallin parkkialueen suulla johti järjestyksenvalvojan loukkaantumiseen ja rikosilmoitukseen sunnuntain vastaisena yönä.
HIFK:n U16-joukkue yritti päästä bussilla jäähallin parkkipaikalle PMMP:n konsertin päätyttyä, mutta järjestyksenvalvojat estivät linja-auton aikeet. Parkkipaikalle johtanut tie oli suljettu, koska lukuisia konsertilta lähteviä ihmisiä poistui sitä kautta Olympiastadionilta.
HIFK:n juniorijoukkueen toimihenkilöt eivät kuitenkaan hyväksyneet tilannetta. Kaksi henkilöä poistui linja-autosta väittelemään järjestyksenvalvojan kanssa, kun bussi jäi paikalleen ja tukki samalla muun liikenteen.
Myöhemmin sosiaalisessa mediassa julkaistulla videolla näkyy miten tilanne HIFK:n taustahenkilöiden ja järjestyksenvalvojan välillä eskaloitui.
Videolla näkyy, kuinka HIFK:n toimihenkilöt yrittävät viedä tielle asetetut tolpat pois bussin tieltä. Järjestyksenvalvojan kiikutettua tolpan takaisin paikalleen, käy HIFK:n toimihenkilö nähtävästi järjestyksenvalvojaan käsiksi viedäkseen tolpan taas sivuun. Yhteenoton jälkeen järjestyksenvalvoja pitelee jalkaansa.
Voit katsoa videon tilanteesta tästä.
Tapahtumatuotantojen tukipalveluihin erikoistuneen Local Crew’n Karim Hovilainen kommentoi tapahtunutta Iltalehdelle.
– En ole ikinä nähnyt, että joku yrittäisi rikkoa kaikki esteet ja kävisi käsiksi liikenteenohjaajaan. Se oli ihan sairasta, Hovilainen kertoo IL:lle.
Hovilainen lisää, että järjestyksenvalvojaa kolhaistiin jalkaan tielle asetetulla tolpalla. Osuman seurauksena hän joutui käymään sunnuntaina lääkärissä, koska jalka oli turvonnut. Kyseinen järjestyksenvalvoja teki asiasta rikosilmoituksen.
MTV Urheilun tavoittama HIFK ry:n seurajohtaja Tom Nybondas ei halunnut kommentoida tapahtunutta tapauksesta tehdyn rikosilmoituksen takia.
– Koska asia on viranomaiskäsittelyssä, niin me emme anna minkäänlaisia kommentteja julkisuuteen. Luotamme viranomaisiin ja asiat varmaan selviävät jatkossa, Nybondas sanoi MTV Urheilulle.