Kun tuuli puhaltaa niin kovaa, että yöllä tarvitsee korvatulpat teltan paukkeen takia ja kun pöllyävä irtolumi sekoittuu taivaalta satavaan lumeen ja vie näkyvyyden täysin, voidaan jo puhua melko mielenkiintoisista retkeilyolosuhteista.
Skandinavian talvi antoi parastaan suomalais-ruotsalaiselle retkeilyporukalle, joka suoritti viikonvaihteessa mieleenpainuvan muistohiihdon Norjan ja Ruotsin tunturialueella.
– Aivan täydellinen keli meidän retkemme näkökulmasta, tiivistää hiihdossa mukana ollut retkeilijä Poppis Suomela.
– Harvoin on yhdellä reissulla ollut näin monenlaista säätä laidasta laitaan, kun oli kaikkea kunnon lumimyrskystä kohtuullisen rankkaan vesisateeseen.
Mukana Bortkommen på Fjellen 300 år -hiihdossa oli suomalaisia ja ruotsalaisia reserviläisiä, jotka edustivat molempien maiden laskuvarjojääkärikiltoja. Kyseessä oli Laskuvarjojääkärikillan ja Fallskärmsjägarklubbenin yhteisesti toteuttama retkikunta.
Hiihdolla he halusivat kunnioittaa 300 vuotta sitten tapahtunutta murheellista ja tuhoisaa Ruotsi-Suomen sotajoukon peräytymismarssia ja samalla eläytyä olosuhteisiin, jotka alueella tuolloin vallitsivat.
"Aina sattuu ja tapahtuu"
Pohjoisessa viikonvaihteessa riehunut Jan-myrsky antoi reissulle oman leimansa. Kun näkyvyyttä ei lumentulon takia juurikaan ollut, oli porukan tärkeää pysyä yhdessä letkassa.
– Tuuli oli paikoin sellaista, että se ihan heilutti miestä. Onneksi se oli takatuulta, mikä helpotti merkittävästi menoa. Huppu päässä takaa puhaltavalta tuulelta oli eri tavalla suojassa kuin jos se olisi puhaltanut vastatuulena päin kasvoja.
Haastavien olosuhteiden takia matkanteko oli hieman hitaampaa kuin mitä retkikunta oli ennakoinut. Hyvistä varusteista huolimatta jotkut hiihtäjistä saivat pieniä terveydellisiä vaivoja.
– Kun monta päivää pitkään hiihdetään, aina sattuu ja tapahtuu.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen:
0:33
Ketkä selvisivät 300 vuotta sitten?
Neljän vuorokauden aikana hiihtäjät liikkuivat asumattomalla tunturialueella nykyisen Norjan ja Ruotsin välisellä raja-alueella. Maasto vaihteli metsäisestä ja tasaisesta maastosta avotunturiksi ja tunturikoivikoksi. Heidän reittinsä kulki pääosin alavia maita mukaillen.
Haastavimmissa paikoissa oli paljon upottavaa lunta.
He olivat suunnitelleet yöpymiset mahdollisimman tarkkaan 300 vuoden takaisten tapahtumien mukaisesti – teltat pystyttiin suunnilleen samoille paikoille kuin kenraali Armfelt joukkoineen, kun he perääntyivät Ruotsiin Jämtlandin tuntureiden yli tammikuussa 1719.
Myös silloin alueella riehui kunnon talvimyrsky.
– Pohdimme porukassa, että tästä kolmensadan vuoden takaisesta matkasta ovat selvinneet todennäköisesti he, jotka ovat tulleet yhtä kyytiä kolme vuorokautta, nukkumatta ja juuri pysähtymättä, Suomela kertoo.
– Ne, jotka eivät ole jaksaneet tulla yhteen putkeen koko matkaa, ovat todennäköisesti paleltuneet huonoissa varusteissa.
Lue myös: Suomalaisporukka urakoi suksilla keskellä pohjoisessa riehuvaa myrskyä: "Tarjolla kaikkea, mitä Skandinavian talvi voi tarjota!"
Muistomerkki kohokohtana
Matkan aikana hiihtäjät pysähtyvät Bustvolan karoliinimuistomerkille seppeleen laskua varten.
– Pidimme siellä hiljaisen hetken. Kyllä se oli selkeästi reissun kohokohta, kuten odotimmekin.
Seppeleenlasku monumentille, kuvassa Thomas Hagman (vas.) ja Kari Vainio (oik.)
Aivan koko joukko ei päässyt perille Handölin kylään, jonne aikoinaan sotajoukosta jäljellä olevat sotilaat pelastuivat.
Osa porukasta jäi vähän aiemmin odottamaan bussia tien varteen, kun muut hiihtivät määränpäähän.
– Ei sillä ollut lopputuloksen kannalta niinkään väliä, että kuinka moni perille pääsi. Historian näkökulmasta on mielenkiintoista, että kyseessä oli rankka välimatka haastavissa oloissa, samalla tavalla kävi meillä nyt. Hiihdon jättäminen kesken on toki tänä päivänä huomattavasti helpompaa.
Suomela kertoo, että muistohiihdon aikana satojen vuosien tapahtumiin oli helppo eläytyä.
– Kyllä sitä moneen kertaan jokainen meistä mietti, mitä niiden hiihtäjien mielessä liikkui.
