Kirjailija Väinö Linna avautuu 40 vuoden takaisessa haastattelussa suhteestaan yhteen uransa tunnetuimmasta teoksesta, Tuntemattomaan sotilaaseen.
Vuonna 1992 menehtynyt Väinö Linna on yksi Suomen historian merkittävimmistä kirjailijoista. Mies muistetaan erityisesti Suomen historiaa kuvaavista teoksistaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla.
Elokuvaohjaaja Aku Louhimies ilmoitti tänään tiistaina lehdistötilaisuudessa Helsingissä saaneensa rahoituksen Tuntematon sotilas -romaaniin pohjaavaa elokuvaa varten. Elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa vuonna 2017 ja tulossa on myös neliosainen tv-sarja.
Tuntemattoman sotilaan tarinan kynäillyt Väinö Linna pohti ikonista teostaan MTV:n haastattelussa vuonna 1974. Neljänkymmenen vuoden takaisessa haastattelussa kirjailija paljastaa muun muassa, ettei ollut julkaisun aikaan täysin tyytyväinen kirjaansa.
– Kirjan perusteet eivät voisi muuttua, se oli Suomen sota ja minun kokemukseni tässä sodassa. Sen sijaan kyllä korjaisin sen kirjallisia heikkouksia, varsinkin loppupuolella on joitakin onttoja kohtia, jotka mielelläni nyt muuttaisin. Ne jäivät sinne, olin siitä jo silloin tietoinen.
Taloudellisista syistä mies joutui kuitenkin laskemaan kirjan käsistään ennen aikojaan.
– Syksy oli jo pitkällä, joulumarkkinat tulossa ja kirja piti saada kustantajalle. Minulla ei ollut varaa työntää sitä seuraavaan vuoteen. Oli annettava se sellaisena, vaikka todellakin itse koin joistakin loppupuolen jaksoista, että nämä eivät ole riittävän valmiita.
Miten Linna koki Tuntemattoman sotilaan vaikuttaneen elämäänsä, kun teoksen julkaisusta oli kulunut aikaa 20 vuotta? Katso koskettava haastattelu artikkelin yläpuolelta.