Video: Voiko söpömpää olla? Bronxin eläintarhassa syntyi kaksi lumileopardin pentua
Bronxin eläintarhassa New Yorkissa on syntynyt kaksi lumileopardin pentua.
Nyt syntyneistä pennuista toinen oli naaras ja toinen oli uros. Vielä nimeä vailla olevat pennut ovat kahden eläintarhassa asuvan lumileopardin jälkeläisiä.
Uhanalainen lumileopardi on sopeutunut elämään kylmissä ja karuissa olosuhteissa. Isot tassut helpottavat lumessa kulkemista ja pörröinen häntä helpottaa jyrkillä vuorenrinteillä tasapainoilua. Lisäksi paksu valkoharmaa turkki suojelee sitä kylmältä.
Lumileopardien tarkkaa määrää on vaikea laskea, mutta yksilömäärien on arvioitu olevan laskussa, kertoo WWF Suomi sivuillaan.
Katso myös: Korkeasaaren karhut vetäytyivät talviunille – "Ovat nuokkuneet talvipesissään ja nousseet vain syömään"
Lumileopardeja elää muun muassa Afganistanissa, Kiinassa, Intiassa, Mongoliassa, Nepalissa, Pakistanissa ja Venäjällä. Lumileopardi voi asustella jopa yli viiden kilometrin korkeudessa.
Eläin on äärimmäisen arka, mikä tekee niiden tutkimisesta vaikeaa. WWF Suomen mukaan suurimmat uhat lumileopardeille ovat elinympäristöjen väheneminen esimerkiksi teiden, rautateiden ja kaivosten tieltä, salametsästys ja petoviha sekä ilmastonmuutos.
Bronxin eläintarha oli ensimmäinen eläintarha, jossa oli esillä lumileopardeja.
Ensimmäiset lumileopardit eläintarha sai vuonna 1903 ja tämän jälkeen pentuja on eläintarhan mukaan syntynyt 80.
Uusimmat
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentin ja ulkoministerin helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
Lataa lisää