Viennin hyytyminen hidasti Etelä-Korean talouskasvua

Etelä-Korea auto Daegu
Kuvituskuva. Liikennettä Daegussa Etelä-Koreassa.Lehtikuva
Julkaistu 26.01.2016 04:34

MTV UUTISET - STT - AFP

Etelä-Korean talouskasvu hidastui viime vuonna. Pääsyy vaatimattomaan tulokseen oli viennin hyytyminen, arvioivat asiantuntijat.

Tietotekniikan ja autonvalmistuksen suurvallan talous kasvoi viime vuonna 2,6 prosenttia. Tulos alittaa odotukset.

Etelä-Korean ulkomaankaupan tulos on kärsinyt muun muassa epäedullisesta valuuttakurssien kehityksestä. Myös öljyn hinnan lasku on ollut haitaksi.

Etelä-Korean keskuspankki on jo pudottanut alaspäin ennustettaan maan vuoden 2016 kasvuluvuista. Jotkut analyytikot kuitenkin katsovat, että nyt ennakoitu kolmen prosentin kasvu on sekin liian optimistinen ennuste.

Tuoreimmat aiheesta

Talous