Vihreät haluaa uudistaa koko liikenteen sähköiseksi ja parantaa opiskelijoiden asemaa – vaalitavoitteena viiden prosenttiyksikön harppaus

Vihreät vaaliavaus Haavisto
Puheenjohtaja Pekka Haavisto vihreiden eduskuntavaalikampanjan avauksessa Helsingissä 26. tammikuuta 2019. Vihreät julkaisivat tilaisuudessa kampanjansa päälinjat ja kampanjailmeen.Lehtikuva
Julkaistu 26.01.2019 15:17

MTV UUTISET–STT

Vihreät tavoittelee maksutonta toisen asteen koulutusta ja opintorahaan reilun 80 euron tasokorotusta. Puolueen vaalikampanjan teemoista kerrottiin sen kampanjastartissa Helsingissä. Lisäksi puolue haluaa lisätä korkeakoulujen aloituspaikkoja siten, että useampi kuin joka toinen suorittaa korkeakoulututkinnon.

Vihreiden tavoite on tehdä Suomesta hiilineutraali ennen vuotta 2030. Puolue vaatii fossiilista energiaa tukevista yritystuista luopumista. Lisäksi energiantuotannossa vaaditaan fossiilisista polttoaineista irtautumista kymmenen vuoden sisällä.

Liikenne halutaan uudistaa sähköiseksi ja uusiutuvia polttoaineita käyttäväksi. Vihreät tukee joukkoliikenteen kehittämistä, kuten tunnin junaa Turkuun, nopeampaa päärataa, investointeja itärataan ja kaupunkiliikennettä raiteille. Puolue esittää, että laaja raidepaketti toteutettaisiin seuraavalla eduskuntakaudella.

Vihreät myös haluaa ensi vaalikaudella sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen ja esittää perustuloa.

Vihreät tavoittelee vaaleissa vähintään viiden prosenttiyksikön kasvua viime eduskuntavaaleista. Tuolloin puolueen kannatus oli 8,5 eli nyt tavoite on 13,5 prosenttia. Puolueen puheenjohtajan Pekka Haaviston mukaan vihreät myös tavoittelee suurimman puolueen asemaa Helsingissä.

Tuoreimmat aiheesta

Vihreät