Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin sairaalaan Brysselissä

Bryssel Belgia Kartta
Julkaistu 13.12.2019 20:04
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Vihreiden entinen puoluesihteeri, viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtaja Panu Laturi pahoinpideltiin Brysselissä viime viikonloppuna. Asiasta kertoo Laturin aviopuoliso sosiaalisen median tilillään.

Puolison päivityksen mukaan Laturi oli pahoinpidelty ja ryöstetty sunnuntai-iltana. 

Puoliso kertoo saaneensa tiedon asiasta tiistaina sen jälkeen, kun mies oli ollut päivän tavoittamattomissa.

Laturin kerrotaan saaneen apua välittömästi välikohtauksen jälkeen. Myös epäilty tekijä on tiettävästi saatu kiinni.

Puolison mukaan Laturi on tällä hetkellä sairaalan teho-ostastolla.

– Nyt etenemme päivä kerrallaan, puoliso kirjoittaa päivityksessään.

MTV Uutiset tavoitti päivityksen kirjoittaneen Laturin puolison, joka ei kuitenkaan halunnut kommentoida tapahtunutta.

Laturi on ollut näkyvästi mukana politiikassa. Hän on toiminut muun muassa Euroopan vihreiden kampanjapäällikkönä, Vihreän liiton vaalipäällikkönä ja vihreiden puoluesihteerinä. Tätä nykyä hän työskentelee N2-konserniin kuuluvan viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtajana.

Juttua korjattu 14.12. kello 16.40: Korjattu Laturin titteli. Aiemmin jutussa kerrottiin, että Laturi olisi luova toimisto N2:n toimitusjohtaja. Laturi on kuitenkin N2-konserniin kuuluvan N2 Commsin toimitusjohtaja.

Tuoreimmat aiheesta

Belgia