Helsingin kuntavaaleista pormestarin paikkaa tavoittelevat Juhana Vartiainen (kok.) ja Anni Sinnemäki (vihr.) ovat käytännössä yhtä suosittuja pormestariehdokkaita, kertoo Ylen kysely. Vartiaisen haluaisi pormestariksi 19 prosenttia helsinkiläisistä ja Sinnemäen 18,7 prosenttia.
Vartiainen on selvästi miesten, yli 65-vuotiaiden ja yli 5 800 euroa kuussa ansaitsevien suosikki, kun taas Sinnemäki on alle 35-vuotiaiden sekä alle 2 200 euroa kuussa ansaitsevien keskuudessa suosituin. Vartiaista kannatetaan varsinkin Helsingin ydinkeskustassa, kun taas ulommassa kantakaupungissa, kuten Pasilassa ja Lauttasaaressa, Sinnemäki on suositumpi.
Kolmanneksi suosituin on SDP:n Nasima Razmyar, jota kannattaisi pormestariksi 14,5 prosenttia helsinkiläisistä. Hänen kannatuksensa jakautuu sekä eri ikäryhmien että asuinalueiden välillä tasaisemmin kuin kärkikaksikolla.
Jaetulla neljännellä sijalla ovat Paavo Arhinmäki (vas.) ja Jussi Halla-aho (ps.), joiden kummankin kannatus pormestariksi on 7,2 prosenttia.
Eniten eli 19,3 prosenttia oli kuitenkin sellaisia vastaajia, jotka eivät osanneet sanoa suosikkiaan pormestariksi.
Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 025 ihmistä huhtikuun lopulla, ja tulosten virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Otos edustaa 18 vuotta täyttäneitä helsinkiläisiä.